maanantai 10. elokuuta 2015

KORULIIKE ROMEO & JULIA

Alkukesästä päätimme lyödä hynttyyt yhteen oululaisen koru- ja asusteliike Romeo&Julian kanssa, kun halusin järjestää teille lukijoille pitkästä aikaa jonkin kilpailun sekä - oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä - osoittaa omaa tyyliäni hieman aiempaa selvemmin. Romeosta & Juliasta sain valita mitä tahansa tyyliini sopivia koruja ja asusteita lainaan, ja valikoimaa olikin sitten niin paljon että päädyin tekemään kaksi visiittiä liikkeeseen! 

Minulla oli aikeissa luoda 4 eri asu- ja tyylikokonaisuutta mutta aika jäi vaihtoonlähtövalmisteluiden vuoksi niukille, ja kerettiin kuvaamaan vain 2 asua. Postaukset asukokonaisuuksista tulevat tällä viikolla ja toisessa  niistä järjestämme lukijoille kilpailun, jossa voi voittaa lahjakortin Romeo & Julian liikkeeseen! Sounds good, right? :)

P1013077

P1013078

Romeo&Julia on korujen, asusteiden & lävistyskorujen palveleva erikoisliike, josta löydät niin uusimmat trendijutut, klassisset hopea-ja luonnonkivikorut sekä lävistyskorut. Liikkeestä löytyy myös miehille koruja & asusteita. Monelle oululaiselle lukijalle Romeo&Julia on varmasti tuttu liike, sillä sillä on pitkät perinteet toiminnasta Oulussa. Niin kauan kuin muistan, Romeo&Julia on sijannut lähes samassa paikassa keskustan Isokadulla; muistan vieläkin kuin eilisen päivän kun kaverini Hannan kanssa kuolattiin ala-asteella Hello Kitty olkalaukkua liikkeen ikkunasta! :D Nykyään liike on suurentunut vanhoista ajoistaan tosi paljon ja valikoima laajentunut huomattavasti! 

P1013047

P1013039

P1013038

Oulussa ei ole turhan paljon koruliikkeitä, ja Romeosta & Juliasta löytyy yllättävän suuri valikoima erilaisia ja erityylisiä koruja jokaiseen tilaisuuteen ja tapahtumaan.  Jos suakin tympii käyttää jatkuvasti H&M:n koruja, jotka on kaikilla muillakin, niin pistäydy Romeossa & Juliassa, jos vaikka löytäisit jotain uniikkia ja erilaista! Itse ostin liikkeestä ihanan beigen koristeisen olkalaukun :)

P1013042

Korujen lisäksi liike myy paljon erilaisia laukkuja ja aivan ihania aurinkolaseja!

P1013036

P1013051

P1013070

Käykää ihmeessä piipahtamassa!
Henkilökunta on ihanan ystävällistä ja avuliasta! 

Seuraavat 2 postausta ovatkin sitten "How to dress like Iina ft. Romeo & Julia" -tyylisiä ja toisessa niistä järjestämme kilpailun! Stay tuned ;)

<3Iina

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...