maanantai 25. marraskuuta 2013

LINKITÄ BLOGISI -KILPAILUN VOITTAJAT

Olen nyt käynyt läpi kaikki linkatut blogit ja tosiaan, iso kiitos kaikille jotka osallistuitte kilpailuun! Pakko sanoa, että olin ehkä hieman hämmästynyt siitä, miten "samanlaisia" kaikki ehdolla olevat blogit olivat. No mutta niinhän se taitaa olla, että monien nuorten tyttöjen haave tänä päivänä on olla bloggari. Saa laittaa niitä asukuvia ja kertoa mitä kaikkea sitä on ostanut ja tehnyt. Ymmärtäähän sen :) Kuten aiemmin sanoinkin, pidän tosiaan sisältöaiheisista blogeista ja tiettyyn aihealueeseen keskittyneistä blogeista. Niitä ei nyt älyttömästi tästä joukosta löytynyt, mutta kuitenkin pari aika laadukasta yksilöä pisti silmääni! Liityin jopa  lukijaksi osaan, jotta saan jatkossakin nähdä, mitä näissä blogeissa tapahtuu :)

Oululaisen Elinan blogi, Ideaali, on vielä poikanen, mutta kerrassaan hurmaava! Tämä oli oikeastaan ainut blogi joka minulla pisti heti silmään ja jäin aika pitkäksikin aikaa selailemaan että mitäs kaikkea jännää se on kehitellyt :) Elinan sydäntä lähellä ovat sisustaminen, askartelu, hyvä ruoka sekä vaatteiden tuunaus. Sain muutamia aivan älykivoja vinkkejä esimerkiksi farkkusortsien koristeluun, ja aion kyllä testata niitä vinkkejä ensi kesänä! Kiitos Elina ja jatka samaan malliin!



Minusta tuntuu että tämä 19-vuotias neitokainen on jo melkoisen konkari bloggaaja, sillä hänellä on jo kasapäin lukijoita :) Herttainen ja kuvankaunis Jasmin kirjoittaa blogissaan Jasminsofi kaikkea laidasta laitaan, muodin ja asukuvien ollessa varmaankin se pää-keskittymisalue. Jasminin blogissa kuvat ovat tinkimätöntä laatua ja teksti sujuvaa. 
Voin kuvitella teinitytöt huokailemassa hänen blogilleen: "tällainen minäkin haluan olla isona ;)"



H.m.l -lifestyleblogin Heta on niin ikään 19-vuotias erittäin söötti tyttö, joka muistuttaa minusta jostain syystä tummaa versiota Haloo Helsingin Ellistä :D Hetassa on jotain tosi "mallimaista" ja hän poseeraa todella hyvin ja luonnollisesti kuvissa. Ja ilmeisesti häneltä löytyy myös hyviä kuvaajia ;) Tässä blogissa pidän hyvälaatuisista kuvista ja siitä, että turhat jaarittelut on jätetty sikseen!
T. hänen bloginsa 200. lukija;)




Leopardella- blogin Ella on kekseliäästi saanut blogin nimessään sanaleikin aikaiseksi. Minusta tämä banneri on tosi hauska ja vaikka aika samanlainen kuin monella muulla, niin silti jotenkin erilainen ja omanlaisensa. Ella on myös blogannut vasta alle vuoden ja siinä ajassa hän on selkeästi kehittynyt bloggaajana. Ellan blogissa myös hienoa on hyvälaatuiset ja isot kuvat :)




Olemassaolosta-blogin Senja on Jasminin tapaan jo jonkinasteen konkari - blogia on kirjoitettu jo useampi vuosi ja se näkyy kyllä ulosannissa. Senja kirjoittaa lifestyle-blogissaan rennolla otteella ja usein aika filosofista ja pohtivaakin tekstiä, mistä pidän tässä tapauksessa tosi paljon! Ne on semmosia hyviä, pieniä mielenkiinnon ylläpitäviä lausahduksia tai ajatuksia, jotka saa usein hyvälle tuulelle. Varsinkin postausten otsikot ovat tosi osuvia eikä yhtään semmosia vängällä väännettyjä. Kaikenkaikkiaan hyvin symppis ja luonnonläheinen blogi!


Onnea valituille blogeille ja käykäähän muutkin tutustumassa!

-Iina-

tiistai 19. marraskuuta 2013

JOULUN ODOTUSTA

Joko sitä uskaltaa laittaa jouluvaloja ja joulutekstiilejä, hä? ;) Aattelin että vois ens viikon aikana kattella mitä sitä vintiltä löytyy ja laittaa vähä hösseliksi! Ostin joulukuusenki, jes! Viime vuonna sitä niiiin kaipas olkkariin. Itse asiassa yllätin itsenikin ostamalla valkoisen kuusen ja hopeat koristeet, on kyllä melekonen bilekuusi meillä sitten kunhan saadaan se kyhättyä :D Siinä kuusessa tais jotain glitteriäkin olla vähännn...huuuups ;) Ei kerrota Laurille. Jännä sinänsä kun mää tykkään normaalisti joulussa kaikesta perinteisestä... Mutta on se totta mitä äiti sano: ei sitä asustele tämmöisessä pienemmässä kämpässä varmaan enää kun sen seuraavat 5 vuotta ja sen ajan on hauska pitää jotain vähän erilaista kuusta, kun sitten tulevassa, ihan "omassa" kodissa, haluaa tietysti laittaa sen oikean kuusen tai vähintään vihreän tekokuusen. Toisekseen havunneulasia on tylsää siivota, oikea kuusi ei olis edes mahtunut varmaan meille, ja tuo valkoinen kyllä passaa sisustukseen buenosti! Ajattelin myös itse tehdä pipari-koristeita siihen. Niistä ja joulukuusesta tulee varmaan sitten postausta myöhempänä :)

punainenjoulu_33_500X720

Nämä inspiraatiokuvat ovat viime vuoden Hobby Hallin joulukuvastosta. Meillä ei ole kyllä koskaan ollut näin vaaleaa kotona jouluna, mutta pakko sanoa että tämä raikkaus kyllä toimii ihan yhtälailla kuin se pimeä kynttilävalon tunnelmallisuuskin. Juuri kukaan ei kyllä toisaalta ole talvella 12:sta päivällä nauttimassa siitä lyhyestä valoisasta hetkestä kotona, että pidättäytyisin siinä tunnelmallisen iltavalaistuksen luomisessa ehkä ennemmin :D

Myös tänä vuonna Hobby Hallilla on tosi kivoja inspiraatiojuttuja ja -kuvia. 
Kannattaa myös kokeilla heidän joululahjakonettaan, voi olla ihan kätevä jos ei yhtään meinaa keksiä jollekin lahjaa :)

punainenjoulu_30_720X500

punainenjoulu_11_500X720

Ja herraneaika! Joulukuu alkaa olla pian käsillä! Pikkujoulukausikin on startannu ja kohta täytyy ostaa/tehdä joulukalenterit. Jos joku ei muista viime vuodelta sellaisen postaustani kuin TEE-SE-ITSE JOULUKALENTERI, niin kannattaa käydä kurkkaamassa. Vielä kerkeää nimittäin tekemään itselle tai toiselle sellaisen ennen ensimmäistä päivää! Meillä työpaikalla ripustetaan tekemäni kalenteri myös tänä vuonna seinälle. Mukavaa! :)


punainenjoulu_4_720X500 punainenjoulu_3_720X500

Minä rakastan joulua kyllä ihan älyttömästi! Se onkin yks ainoista mukavista asioista tässä ankeassa talvessa :D Just eilen sanoin Laurille että ihimisessä on vika jos sitä ei marraskuussa väsytä tai masenna! :D

T. Optimisti-Iina


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

RUKA VOL 2

Toinen viikonloppu Rukalla vierähti kaveriporukalla. Saatiin vuokrattua oikein upea ja iso mökki 3 kilometrin päästä Rukan keskuksesta. Aivan huippu reissu oli kyllä tämäkin, mittää ei sattunu ja kukaan ei lähteny jalka paketissa kotiin niinku yleensä :D Rinteeseen ei valitettavasti päästy kun suksiboksin metsästämiseen ja asentamiseen ei ollu viikolla aikaa. Ja oli ihanaa ko Rukalla oli paljon LUNTA! Miksei se lumi voi tänne Ouluunkin tulla jäädäkseen, ihan oikiasti?

Harmillisesti valokuvauskin jäi viikonlopulta aika lailla. Lauantaipäivänä oli aivan mahtava sää ja reippailtiin kaikki porukalla keskukseen syömään. Kaihoisesti katseltiin sinne eturinteeseen kun ois tehny niiiiiin mieli laskemaan! Nyt on pari vuotta menny, ettei oo käyny rinteessä, niin pakko päästä tänä vuonna! Aivan pakko. Ja LEVILLE jos saa valita ;)

PB092100

PB092134

Oulussa on melkoinen tuuli vielä Einon jäliltä, yöllä ravisteli kunnolla! Tsemppiä kaikille niille, joiden tontille on päässyt tuhoja tekemään!

-Iina-

torstai 14. marraskuuta 2013

RUKA VOL 1

Kuten jo aiemmin sanoinkin olin tuossa toissaviikonloppuna ainejärjestön reissulla Rukalla ja nyt viime viikonloppuna kaveriporukalla Rukan avajaisissa. Molemmat reissut olivat aivan huikeita, kiitoksia kaikille teille mukanaolleille! 

Meidän ainejärjestön, Finanssin, porukkaa oli monta bussillista ja yhteensä n. 300 osallistujaa. Jokavuotisen reissun kohokohta on lauantain teemabileet, joissa jokainen 8 hengen mökkikunta pukeutuu johonkin teema-asuun ja niissä sitten pööpöillään koko ilta :D Meidän viime vuoden reissusta ryssärouvina voit lukea täältä. Teemabileiden ykösfanina mää tykkäsin kyllä ihan älyttömästi lauantain pirskeistä ja meijän mökin teema tänä vuonna oli ihan kingi: Las Vegas! Hyvä teema siinä mielessä että meijän mökissä oli sekä tyttöjä että poikia. 


PB021906-001

Ihana Emmi oli askarrellu meille huipun Las Vegas -kyltin sekä pokeripöydän vihreästä kankaasta. 
Mikolta puolestaan löytyi rekvisiitaksi takataskusta chippejä, pelikortit, dollareita ja pari huikeeta taikatemppua !

PB021813

PB021690

Meikäläinen stormaili vielä lähtöaamuna noiden vaatteiden kanssa ku mulla ei ollu vielä juuri mittään. No lopulta löytyi ihan huippuja juttuja: puuhka Pila Palasta, sulkapanta Tiimarista, mustat pitkä hanskat (joita mulla ei näköjään oo kuvissa) Glitteristä, verkkosukkikset Stokkalta ja tuo ällötys-samettinen makkarankuorimekko Pelastusarmeijan kirppikseltä! 

PB021788

PB022023

Ja rahaa löytyy :D

PB022026

Kauniita tyttöjä :)

PB021848-001

PB022029-001


Pienen videon lauantaipäivän rinneriehasta voitte myös nähdä täältä

-Iina-

Ps. Mistä saa parhaat irtoripset? Oli muuten viimenen kerta ko tommosia piän ellen löydä jotain älyttömän hyviä! Koko ajan hankas, kutitti, tökki, sattu, hiersi, painoi ja ärsytti ! Paljon parempi ois ollu iliman koko hökötyksiä...

tiistai 12. marraskuuta 2013

IKEAN EXPEDIT SENKKI

Hejssan! Kaksi hauskaa Rukan reissua ja pitkä työputki takana! Voin kertoa, että on melko mukavaa vaan istua aloillaan ja olla tekemättä yhtään mittään. Eilinen palakitti aivan uskomattoman paljon kun sai vaan rentoutua ystävien kanssa kahvilla koko illan ja lörpötellä niitä näitä ja illalla sain katsoa rästiin jääneet Hell's Kitchenit ja X Factorit :D  Jospa sitä nyt hetkeksi ois ollu taas äksöniä! 

Kiitos kaikille oman bloginsa linkittäneille! Kommentteja tuli pilivin pimmein ja kun vain ehdin niin käyn bloginne lävitse ja valitsen sieltä mielestäni parhaat esittelyyn. Saattaapi olla että tovi siinä menee kuitenkin kun tässä melkoista kiirettä kumminki pukkaa, joten olkaa kärsivällisiä ;)

Ajattelin kuitenkin nyt esitellä teille yhden viimeaikaisista projekteistani, nimittäin Ikean Expedit senkin. Olkkariin on kaivattu lisää säilytystilaa ja jotain ryhdikästä huonekalua, joka passaisi myös muun asuntomme ja olohuoneen sisustukseen. 53-neliöinen kaksiomme on suht. avoin tila, jossa käytännössä makuuhuone on ainut erillinen huoneensa. Näin ollen muiden tilojen on soinnuttava sisustukseltaan ja värimaailmaltaan hyvin yhteen harmoonisen kokonaisuuden saavuttamiseksi. Meillä onkin jo olohuoneessa työpöydän alla yksi neljän korin Expedit-hylly ja siitä se idea sitten lähti senkkiinkin. Kuva työpöydästä löytyy aiemmasta postauksesta.

PA271413

PA271417

PA271418

PA271419

Senkin runkona toimii Ikean Expedit hylly, jonka sain ostettua Tori.fi:stä kolmella kympillä. Ikeasta ostin Expedit-sarjaan kuuluvat laatikostot, jotka kokosin ja kiinnitin neljään keskimmäiseen lokerikkoon (15€/2kpl). Tällaisilla lasihyllyilläkin olisi tullut tosi kivan näköinen, mutta tarkoitus oli nyt saada tavaraa piiloon. Lisäksi ostin 4 kpl Pjäs-koreja (15€/kpl), joita ei nyt jostain syystä enää löydy Ikean nettikaupasta, mutta voi olla että tavarataloista vielä löytyypi, ei tuosta ole kuin kuukausi kun nämä ostettiin. Rullat senkin alle sain äidiltä, joka oli kyllä myöskin ostanut ne Ikeasta. Loppupeleissä senkin hinnaksi siis muodostui 150€, mikä ei mielestäni ole tästä paha hinta. Vastaavat senkit kaupassa maksavat kuitenkin aina reippaasti sen yli 250 euroa ja ainakin tämä on jollain lailla uniikki ;)

PA271426

PA271427

PA271430

Senkin päälle olen laittanut muutamia sisustusesineitä: Annon pisarapurkit sekä hieman Iittalan juttuja. On siellä yksi kuva minusta ja Lauristakin heh :)

Mitäpä tykkäätte? :)

-Iina-

perjantai 1. marraskuuta 2013

LINKITÄ BLOGISI -KILPAILU !

Heissan! Marraskuun ensimmäisen päivän kunniaksi ajattelin järjestää linkitä blogisi -kilpailun! Olen huomannut kuinka paljon lukemillani blogeilla on vaikutusta oman blogiini ja sen kehittymiseen sekä esimerkiksi myös ihan päivittäisiin ostovalintoihini. Muista blogeista parhaimmillaan saan rutkasti lisää inspiraatiota, hyvää fiilistä ja huippuja vinkkejä. Harvoin esimerkiksi tulee ostettua enää uusia kosmetiikkatuotteita ilman että on niistä lukenut jonkun blogin kautta ensin!

Valitsen linkitetyistä blogeista 5 MINUN MIELESTÄNI parasta blogia ja teen niistä lyhyen esittelyn myös täällä omassa blogissani. Lukulistalleni haluaisin etenkin sisustusaiheisia blogeja, ruuanlaittoblogeja, kauneusaiheisia blogeja ja valokuvausblogeja. Sellaiset päiväkirjamaiset blogit tai pelkästään muotiblogit eivät oikein iske meikäläiselle. Informatiiviset blogit, joissa bloggaaja jakaa paljon erilaisia vinkkejä, kokemuksia ja pieniä elämänohjeita ovat mieleeni. 

Jos haluat osallistua kilpailuun, linkitä oman blogisi osoite sekä lyhyt kuvaus blogistasi kommenttiboksiin.
Tuolla lyhyellä kuvauksella on tärkeä rooli valinnassani ;)

Aikaa linkittää on viikon verran eli  1.11.2013-8.11.2013!




Eikun linkkailemaan! :)

Meikäläinen lähtee tästä meidän ainejärjestön reissulle Rukalle ja ens viikko onkin sitten superkiireinen töiden ja koulun osalta, joten palataan asiaan viikon kuluttua!

-Iina-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...