sunnuntai 28. syyskuuta 2014

SILAKKAA KAHDELLA TAPAA

Tästä silakkalautasesta on jo aika kauan aikaa, mutta olen unohtanut täysin siitä teille postata. Silakkahan on aika ympärivuotinen ruoka, eli passaa varmaan ihan hyvin tähän alkaneeseen syksyynkin. Tämän 'silakkaa kahdella tapaa' -reseptin halusin tänne jakaa kahdesta syystä: ensinnäkin en oo koskaan valmistanu silakkaa ja olin itestäni niin ylpiä ko osasin noista jotain tehdä (:DD) ja toisekseen tää oli ihan sika hyvvää! Varsinkin tuo silakkavuoka, jonka ohjeen kehitin omasta päästäni 

P2203666

P2203683

Silakkaa kahdella tapaa

1) Kylmäsavulohella täytetyt silakkapihvit


Näiden tarkka ohje löytyy täältä. Olen hieman soveltanut ohjetta.

Ainekset
Silakkafileitä
200 g savulohi ja piparjuurituorejuustoa
seesaminsiemeniä ja/tai ruisjauhoa
tilliä
suolaa
sitruunapippuria
kylmäsavulohta


Alkuun pitäis olla semmonen sopiva määrä silakoita tai silakkafileitä. En osaa yhtään arvioida määrää, mutta kuvassa silakoita on toooosi paljon. Vähempikin riittäisi. Sain ne halvalla - vain parilla eurolla - kalatiskiltä päivän päätteeksi. Näitä valmiiksi perattuja ei tarvitse käsitellä mitenkään enää, mutta jos osaa itse perata niin antaa palaa! Oon kuullu huhua että itse peratut ois parempia.

P2203611

Levitä silakat leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja mausta suolalla ja sitruunapippurilla. 

P2203614

Ruisjauhoja ei ollut, joten uitin silakkafileiden nahkapuolet pelkässä seesaminsiemenissä. 
Aseta fileet leivinpaperilla vuoratulle pellille nahka(seesaminsiemenpuoli) alaspäin.

P2203615

P2203616

200 g savulohi ja piparjuuri Bonjour tuorejuustoa
tillisilppua

Sekoita tilli ja tuorejuustoa ja levitä puolelle silakkafileistä.

P2203620

Asettele graavilohisiivut tuorejuustoseoksen päälle.

P2203621

Nosta loput silakkafileistä päälle kansiksi. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

P2203623

P2203628

2) Silakkavuoka

Mulla oli yksinkertasesti niin paljon noita silakkafileitä että oisin syöny nuita pihvejä vielä ens vuonnakin. Oli siis tehtävä niistä jotain muuta vielä lisäksi! Pikaresepti syntyikin helposti:

Ainekset:
Pakastevihanneksia (tai tietty voi olla myös tuoreita)
Abba katkarapu&tillikastike uunilohelle
tilliä tai ruohosipulia
suolaa
sitruunapippuria

P2203634

Mausta silakkafileet samaan tapaan kuin silakkapihveissä eli sitruunapippurilla ja suolalla. 
Levitä pakastevihanneksia uunivuoan pohjalle.
Tee silakkafileistä rullia ja asettele ne vieritysten uunivuokaan vihannesten päälle.
Kaada silakoiden päälle Abban tuorekastike. Lisää päälle reilusti tilli- tai ruohosipulisilppua.

P2203648

Kypsennä 225 asteessa 15-20 minuttia.

P2203659

Tarjoile ruoka keitetyn tai grillatun parsan kanssa. Viimeistelle limellä.

P2203665

Tuoreeltaan tää ruoka oli aivan älytttttttömän hyvää! Mutta seuraavana päivänä itellä ainakin vähän tökki nuo silakkapihvit, koska ne tavallaan oli noin pelkästään vähän kuivia - kun ei ollut erikseen mitään kastiketta. Siksipä nämä silakkaruuat toimivatkin yhdessä hyvin kun tuosta vuoasta tuli ruokaan mehevyyttä. Silakkavuoka oli aivan jäätävän hyvää ja reseptikin idioottiavarma. Pakko kyllä tehdä sitä tässä joky päivä vaikka ihan perunasoseen kanssa! :)

-Iina-

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

SUKKAKIHARAT REVERSE

Huomentapäivää! Tulin tänne pikaisesti näyttämään kuvaa viime viikolta, kun sanoin testaavani sukkakiharoita toisinpäin, eli käärimällä sukat sisäänpäin, niin että latvat eivät käänny pois päin kasvoista vaan juurikin sisään päin. (ymmärsittekö? :D) Tosi kivat tuli myös näistä kiharoista, mutta ehkä ne perinteisemmät ulospäin taipuvat kiharat on kuitenkin vielä kivemmat.

Tutorialin sukkakiharoiden tekemisestä löydät täältä.


P9159625

P9159624

P9159636

-Iina-

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

ÄMPÄRILLINEN JUUREKSIA 5€

Nyt kaikki Oulun Joutsensillan Supermarkettiin, kun sieltä saa synttäritarjouksena viidellä vaivasella eurolla ämpärillisen juureksia (sipulia, perunaa, porkkanaa)! Kävin tänään aamulenkillä ja tavallaan sattumalta poikkesin siitä sitten kaupan kautta kotiin. Kassajonossa mun takana seisoi mummeli sininen ämpäri täynnä juureksia. Luulin, että se oli käynyt jostain pellosta niitä keräämässä mutta nakkasikin ämpärin yhtäkkiä liukuhihnalle. Jumantsuikka! Oon tällä hetkellä vielä aika tiukalla dieetillä nii juureksia ja kasviksia menee aivan älyttömästi ja talvea kohti ne vielä koko ajan kallistuu. Hitsi kun olin kävellen, niin en voinu käydä omaa ämpäriä hakemassa... mutta tietysti hain kotoa auton ja huristelin takasin kauppaan :D Oon itseasiassa tarvinukki uuden ämpärin niin tää oli aivan bueno homma! Eli siis tämän ämpärin sai sieltä myös matkaan! ihan supersiistiä. En tiedä kauanko synttäritarjous kestää - kassaneiti ei osannut sanoa - mutta arveli että ensi viikkoon vielä :)

Joutsensillan Supermarket on muutenkin meidän ja koko Oulun ykköskauppa. Siellä on aina parhaat tarjoukset, kun ymmärtääkseni ne ostaa Oulun seudun muista K-kaupoista isoja eriä vanhaksi meneviä tuotteita niin, että päiväystä on kuitenkin vielä 1-2 päivää jälellä. 

P9219647

P9219639

P9219645

Seuraavat 2 h onkin sitten pakastaja-iina kehissä! :)

-Iina-

lauantai 13. syyskuuta 2014

MUHKEAT SUKKAKIHARAT TUTORIAL

Heissan! Pitkästä aikaa jotain kauneusjuttujakin tänne :) Instagramissa lupailin pari viikkoa sitten esitellä uuden lemppari arki-kampaukseni, joka syntyy - kyllä - sukilla! Mulla onnistu kiharat ihan jo ensimmäisellä kerralla, mutta vinkkinä se, että tukka ei saa olla liian kostea vaan ihan ihan ihan vähän vain. Pohjalle voi halutessaan laittaa myös jotain muotoiluainetta (yks päivä testasin, ja vaikutti ihan hyvältä ratkaisulta). 

Sellaiseen perus-suomalaiseen keskipitkään tukkaan lähtisin testaamaan tätä arkikampausta niin, että jakaisin hiukset kahteen osioon ja pyörittelisin sellaiset n. pohkeen puoleen väliin yltävät sukat (joo, ukkojen hikiset tennissukat käy just hyvin) päähän rullalle. Mutta pidemmittä puheitta, alla kuvien muodossa tutorial, miten teen itselleni nämä kiharat! Joten toivottavasti tästä on teille apua ja uutta inspistä helppoihin arkikampauksiin! Ps nukkuminen nämä päässä on superhelppoa, kun sukat ovat niin pehmeät ;)

Sukkakiharat P9089363 Kollaasit4 Kollaasit5 Sukkakiharat1

Tähän piti muistaakin sanoa, että itse pyöritän kaikki sukat yleensä ylöspäin, jolloin hiukset kaartuvat poispäin kasvoista. Mutta tähän voi tehdä erilaisia variaatioita ja koittaa eri juttuja! Huomenna ajattelinkin kiertää sukat yöksi sisäänpäin maanantain koulupäivää varten:)

Kollaasit6 Sukkakiharat2 Kollaasit7 P9099483 Sukkakiharat3 P9099494 P9099498 P9099515

Siinäpä se! Ja lakkaa tietysti lopuksi kiharoille reilusti;)

Taatusti toimiva ja halpa tapa rentoon kiharakampaukseen!

-Iina-



sunnuntai 7. syyskuuta 2014

UUSI LAUKKUHYLLY

Yksi parhaista sisustusratkaisuistani viime aikoina on eteiseen tuotu laukku- ja asustehylly. Yritin ettiä, oisko mulla ollut vanhasta laukkujen säilytysratkaisusta kuvaa, mutta ei valitettavasti ollut. No, jokatapauksessa, tuossa samaisessa nurkassa eteisessä oli ennen sellainen seinään kiinnitettävä kolmen koukun naulakko ja siinä roikkui meikäläisen kaikki 100 ja yks laukkua. Toimi niin sanotusti tehtävässään mutta oli ihan järrrrrrkyttävän näkönen. Se oli yks pahimmista kaaosnurkkauksista aina meijän kotona, kun kaikki laukut pursottivat päällekkäin. Tilaakin se vei jopa puoli metriä seinästä syvyys-suunnassa. 

Laukkujen säilytys on niin ikään ollut yks niistä mietinnän alla olevista kehityskohteista kotona, johon on vaan ollut ihan pirun vaikea keksiä yhtään mitään järkevää ja edullista. Edellytyksinä oli nuo tiukat mitat sekä leveys- että syvyys-suunnassa, sekä riittävä korkeus, niin että ainakin se 10 laukkua tarvittaessa mahtuu.

Voi pojat, olin onnessaan kun löysin Kodin Anttilan nettisivuja selatessani tän Strada-hyllyn! Se oli kuin tehty tähän paikkaan mitoiltaan ja tyyliltään, ja vielä kun pienessä eteisessämme muutkin kalusteet ovat mustia! Tietysti odottelin hetken, että postiluukusta tipahti -40% alennuskuponki, jonka jälkeen hylly pääsi kotiin. Hintaa jäi siis loppujen lopuksi vaivaiset 60€. Erityiskiitokset täytyy sanoa vielä Jussille, joka kokosi tän hyllyn meille kesäkuussa hetkeä ennen Laurin ja Jaakon synttäreitä! Mun oli vaan Aivan_Pakko saada se hylly esille ennen ku vieraat tulee :D Ai mitenniin naiset on vaikeita? Samahan se on ensimmäiselle vieraalle nakata vasara kouraan, eikö? :D Strada-hyllyn voit ostaa täältä.

P8128778

P8128757

P8128760

P8128763

P8128766

P8128771

P8128793

P8128773

P8128756

Vaikka tää hylly ei musta vielä kovin siistiä ihmistä saanukaan taiottua, niin on mulla edes jonkin verran paremmassa järjestyksessä pysyny laukut ja muut asusteet tämän ansiosta! On se niin kivan näkönen tällain tip top asennossaan; aamusin ku lähtee töihin tai kouluun niin tuntuu kuin kaupan hyllyltä sais valkata pränikkää laukkua ;) Jotain luksusta tämä siis tuntuu tuovan meikäläisen arkeen, heh!

-Iina-

torstai 4. syyskuuta 2014

KESÄALEJEN ALET

Samalla reissulla, kun kävin Kempeleessä Biltemassa, tein täsmäiskun Zeppeliiniin. Mulla pyöri -70% alekyltit silmissä ku kellopeli. Hyvä jos Oulun keskustasta löytää edes juhannusalejen aikaan mitään, kun kaikki parhaat löydöt viedään päivässä. Zeppeliinistä sen sijaan löytyy aina jotain ja varsinkin nyt kesäalejen jälkeisestä jämäalesta - "tyhjennysmyynnistä" En tiiä mikä siinä sitten on, ehkä meillä ei kempeleläisten kanssa sitten ole kovin samanlainen tyyli, haha ;D Mutta en valita vaa just hyvä! Onneks avataan tuo uus Ideaparkki Ritaharjuun niin tulee toinenkin ostoskeskus tähän lähelle meikäläiselle koluttavaksi ;)

Tässäpä 4 kivaa löytöä Zeppelinistä. Samalla tässä on vissiin tämän blogin ensimmäiset peiliselfiet...MORO! Huomioliivit vielä puuttuu, eikö nii? :D

4Aamutakin näkönen kukkakaapu Lindexiltä. Kaikessa hirveydessään ihan sairaan siisti meikästä. Käyttö menee valitettavasti ens kesään, mut toivottavasti oon vielä sillonki siitä yhtä fiilareissa ko nyt :D Hintaoliööööö ootappako säilytin nämä kuititki ihan tätä varten että saan täällä ne kertoa...lähtöhinta 49,94 ja 70% alen jälkeen 15€.

3
Hapsutoppi Lindexiltä, josta leikkasin tosin hapsut vähän lyhyemmiksi. Lähtöhinta 34,95€, josta -70€% ja hintaa jäi 10€
2
Neule H&M:ltä 7€. 
Hokasin muute just että tästä ei oo ku reilu 2 viikkoo ja mulla on vielä sortsit !!! Yhyyyyy miks kesä on nii lyhyt.

1
Toppi Lindexiltä 7€


Siinäpä se! Kiitos hei ja hyvvää yötä =)

-Iina-

KAIKENKATTAVA BILTEMA

Kuten oon joskus aiemminkin sanonut niin mulla on tapana kiertää aina sillon tällön - tai oikeastaan aika säännöllisesti - kaikki Oulun tavaratalot/sekatavarakaupat. Joka reissulta löytää matkaan aina uusia ideoita tai jotain halpoja kivoja juttuja. Parasta on, kun löytää halvalla jonkin asian, jonka on meinannut kalliimmalla ostaa jostain muualta!

Pari viikkoa takaperin vuorossa oli Biltema! En ollukaan pitkään aikaan käynyt siellä. Biltema myy lähtökohtaisesti autonvaraosia ja tarvikkeita, mutta siellä on niiiiin paljon kaikkea muutakin - samaan tapaan kuin esim Motonetissä. Bilteman perustaja, ruotsalainen Sten-Åke kysyi itseltään 50 vuotta sitten, miksi autojen varaosat ovat niin kalliita ja huomasi, että valmistajan ja loppukuluttajan välillä on useita välikäsiä. Bilteman edullisuus perustuukin näin ollen ylimääräisten välikäsien poistamiseen tilaus- ja toimitusketjusta. Tässäpä muutamia kivoja ja halpoja juttuja, mitä Biltemasta löytyi!


IMG_2422
Ihanan söpöt käsisaippua ja käsirasva vain 99 senttiä. Käsirasva lähti meikäläisellekin mukaan:)


IMG_2424
Tämän kakkuvuoan kun näin niin tuli mieleen kaikki raakasuklaaintoilijat. Eikös siinä tarvita näitä silikonisia kakkuvuokia? Mitä oon kaupoissa katellut niin tällainen vastaava maksaa muissa kaupoissa vähintään sen 8 €.

IMG_2425
Tosi tyylikkäät viinilasit! Hieman matkittu ehkä Iittalan Essence-viinilasin muotoa. Ei oo hinnalla pilattu kun 1,10 € yksi lasi. Taitaa olla vielä Ikeaakin halvemmat.

IMG_2426

IMG_2428
No nyt on halvalla koristekiviä!! Tollanen Kekkilän valkonen koristekivisetti maksaa Anttilassa jotain 6 € ja vaan 1,49€ Biltemassa vastaavat. Ja näistä isommista luonnonvärisistä kivistä puhumattakaan. Halapaa ko mikä:)

IMG_2430
Nyt kun kouluvuosi on taas alkanut niin oon joutunut useammasta paikkaa etsimään kivoja vihkoja ja muistiinpanovälineitä. Akateemisesta kirjakaupasta useimmat on tullu ostettua, ja hintaa on aina vähintään 8€. Tästä lähtee nätti vaaleanpunainen vihko vain 3,49€:lla.

IMG_2431
Tää on vaan aivan maailman paras keksintö! Muistan ku aikoinaan näitä tyhjiöpusseja mainostettiin ostoskanavilla ja aattelin että ei tuo voi toimia. No niin vaan toimii! Biltemassa näitä myydään kolmessa eri koossa ja yhdessä paketissa tulee aina 3 pussia. Pussiin laitetaan siis esim. täkkiä, tyynyä tai talvitakkia, pussin suulle asetetaan normi-imurin suu ja imetään pussista ilmat. Voíla, ja lisää tilaa syntyy kuin tyhjästä!


IMG_2432
Lasinen magneettitaulu. Ei ehkä superhalpa mutta jotenkin tosi symppis, enkä oo törmänny muualla vastaaviin :)

IMG_2434 IMG_2435
Näitä kelloja on näkynyt viimeaikoina paljon sisustuslehdissä! Ei maksa Bilteman versio paljoa. Kahdessa eri koossa.

IMG_2436
Söpö mökkiradio vaan 11€:)

IMG_2437
Urheiluranneke puhelimelle 6€! Ostin vastaavan Gigantista paljon kalliimmalla...

IMG_2438
Remontoijat huomio! Vetimet kodin laatikostoihin ja kaappeihin kannattaa ostaa Biltemasta! Tuplahinnan saa pulittaa muista liikkeistä, helpostikin :) Ikeassa nämä on kyllä tosin myös edullisia... miten ne ruottalaiset onki nii hyviä?

IMG_2440

IMG_2443
ja samaan syssyyn erilaisia ja tyylikkäitä koukkuja! Alempi harjattu teräksinen 4 koukun tanko vain 6€.

Kannattaa joskus käyä Biltemassa tutkailemassa, mitä sieltä löytyy! Etenkin remontoijille löytyy halvalla kaikkia työkaluja ja muita pikkujuttuja.

-Iina-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...