lauantai 7. maaliskuuta 2015

DIY: ALLE 150 EURON UPEA TAUSTAVALAISTU LED-PEILI!

NONIIN! Moni teistä ihastui kylpyhuone-postaukseni jälkeen meidän taustavalaistuun peiliin ja pyysikin postausta siitä pikaisesti! No tässä sitä on väännetty pikkuhiljaa jo monta viikkoa, ja viime keväänä 4 kuukauden ajan kestäneen prosessin aikana tallennetut kuvat on tongittu kännykästä ja yritetty muistella että mitäs kaikkea sitä tulikaan tehtyä ja missä vaiheessa! Tosiaan kyseessä on täysin omalla tyylilläni tehty ERITTÄIN EDULLINEN Tee-se-itse -projekti, Toivon tästä postauksesta olevan mahdollisimman monelle hyötyä oman kylppärin laitossa! Ja mikseipä tällainen peili sopisi esimerkiksi myös meikkauspeiliksi makuuhuoneeseen!

P1012605

Mistä idea lähti?

Hotelleissa törmää valtaviin seinän kokoisiin peileihin, joissa saattaa olla mahtavia erilaisia upotettuja valoja. Tiesin että haluan mahdollisimman ison peilin, mieluiten 120 cm leveän. Tiesin myös, että haluan tehdä kerralla sellaisen peili-valaisin kombinaation, missä on hyvä meikata, eli valon tulisi osua kasvoihin mahdollisimman tasaisesti (sekä ylhäältä, alhaalta ja sivuilta) siten ettei kasvoihin jää varjoja. 

Valaisin ja peili vai valopeili?

Rautakaupoissa on Suomessa myynnissä erilaisia valopeilejä (esim. Otsoson valopeili), joissa suurimmassa osassa on T5-loisteputkivalot valonlähteenä. Loisteputki-valopeileissä on vain se ongelma, että ne vaativat taakseen n. 10 cm tilan ja halusin itse peilin mahdollisimman lähelle seinää. Lisäksi isot (120 cm leveät) valopeilit, joissa valo tulisi neljästä suunnasta, olivat todella kalliita, 1000 euron luokkaa. Suurin osa myytävistä valopeileistä ovat korkeintaan 90 cm leveitä, mikä mahdollistaa sen, että valoteho riittää esimerkiksi meikkaamiseen niin, että valonlähteet ovat vain peilin sivuilla, eikä ylhäällä ja alhaalla ollenkaan. Moni asiantuntija oli sitä mieltä, että 120 cm leveä peili tarvitsisi valonlähteen ainakin sivuille ja ylös, jottei "pimeää kohtaa" syntyisi seisoessa peilin edessä. Lopulta loisteputket eivät olisi käyneet myöskään siitä syystä, että ne eivät toimi 4-suuntaisessa valopeilissä samalla lailla kuin 2-suuntaisessa, jossa valo tulee vain sivulta, sillä peilin kulmissa valon tulisi risteytyä tasaisesti, mikä ei loisteputkien kanssa olisi ollut mahdollista. Loistaputket eivät tietystikään taivu kulmiin ja olisivat jättäneet väistämättä kulmat pimeäksi, tai ainakin joitain pimeitä kohtia. Valopeilissäni siis ainut mahdollinen valoratkaisu oli Led.  

Voin kertoa, että kävin kaikki mailman skenaariot päässä läpi ja ramppasin kaikissa liikkeissä yrittäen miettiä, miten saisin parilla sadalla mieluisen kombinaation tehtyä. Minulla ei ollut mitään hajua mikä käytännössä on mahdollista edes tehdä ja millaisia sähkö- tai muuta töitä millainenkin valopeili vaatisi. Alan "asiantuntijoista" ei ollut prosessin missään vaiheessa juurikaan apua. Soitin useisiin kymmeniin paikkoihin ja yritin selittää ideoistani ja saada vahvistusta siihen, miten visioni kannattaisi toteuttaa. JOKA IKINEN sanoi, että ei ole mahdollista ja toivotti vaan "onnea yritykseen"... Meinasin jo jossain vaiheessa luovuttaa ja tyytyä ostamaan normaalin peilin ja laittamaan sen päälle 4 kpl tämän tyylisiä led-valaisimia, mikä ei sekään olisi huono idea ollut. Mutta koska oon helekutinmoinen jääräpää ja olin jo fiksoitunut siihen ajatukseen että valo tulee neljästä suunnasta tasaisesti, jatkoin selvitystyötä.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun löysin Googlen syövereistä tämän sivuston, jossa joku jenkkimies on tehnyt vaimolleen itse valopeilin ja on kuvannut hieman myös prosessin vaiheita, tiesin että tällaisen peilin tekeminen itse on todellakin mahdollista! Ko. sivuston kuvien perusteella en siltikään älynnyt että miten ihmeessä mies oli peilin tehnyt. Kuvat olivat epäselviä ja vaaditut tykötarpeet outoja. Pääsin kuitenkin sen verran eteenpäin, että tiesin tarvitsevani hiekkapuhaltimen ja led-nauhaa.

Ennen kuin mikään oli edes selvää, mentiin ja täräytettiin Ikeasta 120x96 God Morgon peili (39€). Peili on niin älyttömän edullinen, että mistään ei saa vastaavaa samaan hintaan.
godmorgon-peili__0092165_PE228461_S4 (1)
Led-valaistus

Seuraavaksi aloin tutustua led-nauhoihin, muuntajiin ja virtalähteisiin, mikä vei todellakin myös oman aikansa. Rautakaupoissa 5 metrin led-nauha maksoi 60-100 euroa ja vastaavan sai Ebaystä 30 euron hintaan. Ebaystä tilaamalla voi osua hyvä kohdalle, mutta olin myös lukenut paljon sellaisiakin kokemuksia, joissa ledin sävy saattoi olla muuta kuin oli luvattu, tai puolen vuoden jälkeen yksittäisiä ledejä saattoi alkaa sammua. Ei hirveästi huvittanut ottaa ylimääräisiä 50 euron tikkejä, joten en  uskaltanut ottaa riskiä Ebayn kanssa halvasta hinnasta huolimatta.

Led-nauhoissa tulee olla perillä kelvineistä eli valon sävystä, ledien tiheydestä ja määrästä (montako lediä/metri), wateista eli valon tehosta (montako wattia/metri), led-tyypistä (esim SMD 3528 VS SMD 5630). Muuntajassa pitää myös olla tarkkana oikeasta jännitteestä ja siitä, että muuntajan kuormitus kestää valitun led-nauhan wattimäärän. Oma perehtymisensä on myös led-nauhan tiiviyteen ja pintamateriaaliin, sillä kosteassa tilassa valolähteellä täytyy olla vähintään IP44 -luokitus. Tämä tosin riippuu siitä, kuinka kaukana valolähde on vesipisteistä. En ala näitä asioita käymään tarkemmin tässä läpi, mutta suosittelen lämpimästi näihin asioihin perehtymistä, jotta saa mieluiset tuloksen ja turvalliset tuotteet!  

Vaihtoehtojen pitkän etsinnän jälkeen törmäsin aivan sattumalta verkkokauppaan nimeltä Superled. Verkkosivut vaikuttivat luotettavilta ja päteviltä, toisin kuin useat verkkokaupat, joihin olin vielä ottanut yhteyttäkin. Sitten huomasin vielä että yritystä pyöritettiin Kempeleestä käsin! Eli 20 minuutin päästä Oulusta - mikä sattuma! Soittaa pirautin asiakaspalveluun, jossa sain ensimmäistä kertaa asiallista ja asiantuntevaa palvelua. Päädyin tilaamaan 5 metrin IP65 Led-nauhan 4000K kirkkaan valkoisella sävyllä sekä IP67 Led-muuntajan. Myöhemmin sähkömies sanoi, että IP44-luokitus olisi riittänyt ihan hyvin peiliini ja muuntaja olisi voinut olla jopa kuivantilan muuntaja, jonka olisi saanut paljon halvemmalla. No mutta nytpä ei tarvitse pelätä ainakaan kosteuden kanssa ja tuotteet sain muutenkin todella edullisesti  blogyhteistyön merkeissä! Myös isäni osti led-nauhaa itselleen tässä vasta ja suosittelin Superlediä hänelle. Palvelu pelaa hyvin, toimitus on nopea ja tuotteet hinta-laatusuhteeltaan hyviä!

Hiekkapuhallus

Seuraava ongelma oli hiekkapuhallus. Koko juttu oli ihan outo ja uusi mulle. Pian selvisi, että hiekkapuhallauksella perinteisesti puhdistetaan metallia (autoja, vanteita, peräkärryjä) esimerkiksi ruosteesta tai vanhasta maalista. Myös erilaiset lasi- ja peililiikkeet hyödyntävät erikois-hiekkapuhallinlaitteitaan lasien ja peilien koristeluun ja kuvioihin. Eli käytännössä tässä tarkoituksessa peilin takaosaa (joka on jonkinsortin metallia) hiekkapuhaltamalla, peilin tausta irroitetaan/puhdistetaan pois, jolloin peilin pinta ikäänkuin rikkoutuu ja kuultaa läpi. Taustasta kaikki muu alue, mitä ei haluta läpikuultavaksi, täytyy suojata esimerkiksi pahvilla ja jesarilla. 

Aloin soittelemaan Oulun autokorjaamoja ja maalaamoja läpi. Monesta paikkaan sain vain huvittuneet naurahdukset ja pakit heti alkuunsa, koska heillä ei ollut kokemusta asiasta. Myös lasiliikkeisiin soitin ja he laskuttivat hiekkapuhallettavan alueen mukaan, ja olisi tässä tapauksessa maksanut noin. 100 euroa (Oulun Lasipalvelu). Mikäli haluaa varmasti hyvän ja terävän jäljen, niin suosittelen kääntymään lasiliikkeiden puoleen. Tiukan budjetin vuoksi tuo oli hitusen liian kallis meille. Huomasin, että esim Motonetissäkin myydään jotain hiekkapuhallusvermeitä, eli saattaa onnistua itselläkin tommosen teko mahdollisesti ainakin pienemmässä mittakaavassa! 

Lopulta uskomattomalla tsägällä sain yhteyden erääseen jääliläiseen herraan nimeltä Mika Rautiainen, joka teki hiekkapuhallushommia. Selitin hänelle asiani ja hetken mietinnän jälkeen mies oli aivan innoissaan! Hän ymmärsi visioni ja halusi olla auttamassa peilin toteuttamisessa. Oli niin mahtava kun joku kerrankin ymmärsi ja otti mut tosissaan! Me kiikutettiin peili Mikalle ja 5 minuutin jälkeen meillä oli jo hiekkapuhallettu peili! En voinut uskoa! Ja koska kyseessä oli "koeversio", ei Mika suostunut ottamaan vaivanpalkkaa ku pari kymppiä :)

IMG_7917

Valmistelut hiekkapuhallusta varten

Ennen hiekkapuhallusta peilin taustasta täytyy suojata alueet, joita ei halua hiekkapuhaltaa. Päätin tehdä 6 cm paksuiset kaistaleet peilin ympärille, jotka olivat 4 cm irti reunasta. En ollut varma, tuliko led-nauha olemaan valokaistojen ulko- vai sisäsyrjällä, joten jätimme varaa, jotta voimme tarvittaessa toteuttaa kumman tahansa vaihtoehdon. Tämä vaihe on erittäin kriittinen hiekkapuhalluksen onnistumisen kannalta!

IMG_2618

Suojaukseen kannattaa käyttää jesaria. Ajattelimme että teipin oma reuna on tarpeeksi vahva ja terävä sapluunaksi hiekkapuhallukselle. Mika kuitenkin totesi ennen kuin alkoi puhaltamaan, että teipin oma reuna ei todennäköisesti tule kestämään puhalluksen painetta ja reunasta ei välttämättä tule terävä. Mika siis veteli vielä yhden kerroksen jesaria saumoihin siten, että reunat viimeisteltiin mattoveitsellä! Eli teipin oma reuna ei ole tarpeeksi terävä, mutta mattoveitsellä vedetty reuna on :) Tästä minulla ei valitettavasti ole kuvaa, mutta saitte varmaan kiinni ideasta!

IMG_2617

Koeversio kun tämä oli, niin tulos ei ollut aivan täydellinen, mutta se ei haittaa yhtään! Alla kuvasta näkee, että hiekkaa on vähän päässyt valumaan teipin alle, mikä on saanut reunan hieman rosoiseksi muutamasta paikasta. Onneksi peili on niin iso ja suurimmasta osasta reunoista tuli siisti jälki, niin näitä muutamia kohtia ei edes huomaa! Suosittelen siis laittamaan kaksinkertaisesti teippiä ja mattoveitsellä viimeistelemään reunat.

Kun peili on puhallettu niin valokujat on täynnä hiekkaa. Puhdistaminen täytyy tehdä kunnolla jämäkillä aineilla. 

P1012641

Peilin taustarakenteiden tekeminen

Peilin taustalle täytyi miettiä seinäkiinnitys-systeemi sekä led-nauhan kiinnitysrakenteet. Useammasta paikkaan olin kuullut että kaikkein turvallisinta on kiinnittää led-nauha metalliin tai alumiinilistaan nauhan kuumuudesta johtuen, joten kävimme ostamassa Bauhaussista kulma-alumiinilistoja 2 kpl 15€ yhteishintaan. Listan kiinnittämiseen on tärkeää ostaa ihan spessua peililiimaa, koska jotkut liimat saattavat aiheuttaa peiliin jännitystä tai "palaa läpi" peilin pintaan. Oulun Lasipalvelussa peililiima maksoi 8 euroa. 

Ennen liimausta on tärkeää testata  peiliä led-nauhan kanssa. Erilaiset seinämateriaalit heijastavat erilailla valoa, ja ehdottomasti paras materiaali valon heijastamiseen on valkoinen kaakeli. Mikäli seinämateriaali on muu kuin valkoinen, saattaa peilin taakse joutua ehkä kehittämään jonkin valkoisen pinnan. Tärkeää on myös kokeilla miten kaukana led-nauhan täytyy olla valokujasta, jotta led-pisteet eivät näy ja häikäise silmään. Mikäli valon haluaa heijastuvan peilistä ulospäin, kannattaa myös testata mahdollisten varjojen synty ja arvioida ovatko ne häiritseviä tms. Meidän testauksissamme äidin ja Laurin mielestä valo näytti paremmalta osoittaen peilistä poispäin (kiinnitys valokujan sisälistaan), mutta minusta valo oli paremman näköinen osoittaessa peilin sisällepäin (kiinnitys ulkolistaan). Kiinnitys kannattaa miettiä mahdollisimman pian led-nauhan mitoitustakin mietittäessä, sillä nauhaa olisi mennyt huomattavasti vähemmän kiinnittäessä sisälistaan kuin ulkolistaan. Jokainen voi siis tästä päätellä että päädyttiin siihen mikä mun mielestä oli paremman näkönen :D 

Periaatteessa tässä on siis useita toteutusvaihtoehtoja, ja paras lopputulos selviää kokeilemalla. Värkätessä tietty täytyy varoa, ettei koko peili oo kohta rikki :D Me päädyttiin limaamaan sekä ulko- että sisälistat varalta. Sisälista (joka itseasiassa ei ollut tätä Bauhausin alumiinilistaa vaan yhden ison taulun vanhat alumiinikehykset) toimi myös meillä kiinnitysmekanismina seinään.

Kuvat kertovat enemmän:

Tarvitset siis rautasahan, peililiiman, mitan ja kynän.

P4275919

Mittaa listojen pituus tarkasti ja sahaa haluttuun mittaan.
Älä levitä liimaa koko listaan vaan pieninä läntteinä. Näin vältetään jännitys.

P4285924

Huomioi sähköjohtojen kulku omassa listarakenteessasi.
Jätä tarvittaessa aukkoja johtojen kuljettamiselle.

P4275912

P4285928

Alla sisälista liimattuna. Liiman täytyy antaa kuivua yli vuorokauden.

P4275910

Alla sisälista ja ulkolista liimattuina.

P4285932

Sähkötyöt

Joku voi osata tehdä sähkötyöt itse, mutta koska meillä oli kyppäriremontissa muitakin sähkötöitä niin sähkömiehellä sujui ledin asentaminen suht. mutkattomasti. Muuntaja oli sen verran iso mötikkä, ettei se mahtunut peilin taakse (mikä on siis yksi vaihtoehto sen piilottamiselle), joten olimme jättäneet sille oman kolon kylppäritason alle. 

P4275917

Tason nurkkaan porattiin pienet reijät, joista sähköjohto pääsi kulkemaan muuntajaan ja led-nauha muuntajasta takaisin peiliin.

IMG_9263

IMG_9264

P4275915

Pieni varoituksen sana myös tuosta led-nauhasta, että se on todella kuuma! Jos valoa käyttää päällä, niin ei kannata pitää sitä kovin kauaa siinä pakkauksen muovirullassa, koska se muuten sulaa :D

P4275916

Seinäkiinnitys

Me toteutettiin seinäkiinnitys tosiaan tuon sisälistan avulla. Seinään porattiin reijät, laitettiin seinämateriaalin mukaiset proput ja leveäkantaiset ruuvit ja siitä sitten peili roikkumaan. Tosi tukevasti pysyy. Toinen vaihtoehto ois esimerkiksi liimata joku listan paksuinen puu-kappale peilin yläreunaan "rimaksi" ja liimata puukappaleeseen sellaiset laakeat peilikiinnike-neliöt, jotka voi myös upottaa seinässä oleviin ruuveihin.

Led-nauhan kiinnittämisessä tarvitaan useampi apukäsi. Nauha on tärkeä saada kerralla listaan oikein tarraliiman pysyvyyden maksimoimiseksi. Nauhan voi lyhentää tarvittavaan mittaan.

P1012640

Led-nauha pyöritettiin siis ulkolistan sisäpuolella vasemmasta alakulmasta yläkautta oikealta alas ja takaisin vasempaan alakulmaan. Juuri kun oltiin pätkäsemässä ylimääräinen nauha pois, hoksasin, että loppuosan nauhasta voi pyöräyttää peilin alaosasta ulkolistan ulkopuolelle oikeaan alakulmaan asti. Näin valo siis heijastaisi myös kylpyhuonetasolle. Tämä efekti teki peilistä ja sen tuomasta valosta entistä upeamman kun pöydällä olevat tavarat valaistuvat (ks. kuva alla)!

P1012562

Lopuksi: 
Onnistuneen DIY-projektin edellytykset

«  Etsi paljon netistä kuvia ja malleja erilaisista valopeileistä ja inspiroidu. 

«  Laadi sopiva budjetti ja tingi siitä vain silloin kun laatu sitä vaatii

«  Perehdy niin perin pohjin asioihin, että luotat omaan visioosi silloinkin kun joku muu sitä epäilee

«  Perehdy etenkin led-vaihtoehtoihin ja sähkötekniikkaan, jotta saat haluamasi lopputuloksen

«  Tee testauksia ennen liimauksia ja seinään kiinnittämistä

« Mieti peilin asettelu ja mahdolliset ongelmakohdat tarkasti etukäteen. Meillä meinasi tulla esimerkiksi kämmi siinä, että valokuja olisi tullut suoraan lavuaarin taakse, jolloin käsiä pestessä valo olisi paistanut suoraan silmään. Se jos joku ois ollut aivan totaalifailure ja onneksi huomattiin se ajoissa.

«  Huolehdi toteutuksen turvallisuudesta: sähkötöissä ei tule sooloilla, joten jos et tiedä mitä teet, anna ammattilaisen hoitaa asennukset. Kosteusluokitus tulee myös olla kohdillaan.


SE OIS SIINÄ!

Massiivinen postaus eikä varmasti jääny MITÄÄN sanomatta! Jos ei näillä ohjeilla onnistu nii ei sitten millään ;) Toivotan inspiroituneille lukijoille mielenkiintoisia projekteja omien led-peiliensä parissa! :)

-Iina-


perjantai 20. helmikuuta 2015

KYLTERIPÄIVÄT 2015

Aiemmin kerroinkin jo reissanneeni tuolla etelän mailla useampaan otteeseen tammikuussa. Yks reissuista oli tämä meijän huikeaakin huikeampi Kylteripäivät, joka on Suomen Ekonomien järjestämä verkostoitumis-, asiantuntija-, ja viihdetapahtuma kauppatieteiden opiskelijoille. Meistä tytöistä kukaan ei ollut aiemmin käynyt "kypällä", vaikka ollaankin jo 5. vuoden opiskeljoita. Tunnettiin olomme kyllä tosin hieman senioreiksi siellä, mutta eipä se haitannut :D Suosittelen tapahtumaa lämpimästi kaikille ekonomiopiskeljoille! Puitteet olivat upeat - kiitos järjestäjille :)

P1012377

Ensimmäinen päivä koostui seminaareista ja puhumassa oli useita yrittäjiä ja suurten yritysten johdossa työskenteleviä henkilöitä. Seminaaripäivä oli super inspiroiva ja tähtäsi todella tällaiseen "nuoren sukupolven" kannustamiseen ja innostamiseen - uskaltautumaan yrittämään ja tavoittelemaan niitä haastavilta ja vaikeiltakin tuntuvia unelmia.

Suomessa yrityskenttä on muuttumassa radikaalisti ja ihmiset työskentelevät enemmän ja enemmän pk-yrityksissä samalla kun suurten työnantajien kuten esimerkiksi valtion, pankkien, Nokian ja Finnairin on pakko vähentää henkilöstöä. Kylteripäivillä opiskelijoiden asenteet näitä suuria työnantajia kohtaan olivat muuttuneet aiemmista vuosista merkittävästi ja esimerkiksi yrittäjyys nähtiin aiempaa houkuttelevampana vaihtoehtona. Meidän 500 ekonomiopiskelijan otannasta poiketen suomalaiset korkeakoulutetut näkevät kuitenkin edelleen suuret yritykset vetovoimaisimpina ja ihanteellisimpina työnantajina. Yrittäjyys on ennen tuntunut minustakin jotenkin kamalan riskialttiilta ja turvattomalta vaihtoehdolta, mutta tällä hetkellä kun YT-neuvotteluja pidetään joka toisessa puljussa, ei se työntekijänkään asema ole missään nimessä turvattu. Suosittelen kaikkia opiskelijoita koittamaaan yrittäjyyttä jo opiskelujen aikana kun on aikaa eikä taloudellinen vastuu perheen elättämisestä vielä paina päälle. Jos voisin mennä 5 vuotta taaksepäin opintojen alkuun ja mulla ois joku killeri bisnesidea niin oisin kyllä lähteny koittamaan!

P1012353

Noniin yrittäjyyspuheista tärkeämpiin eli The Ruokaan! ;D Koko 2-päiväisen Kypän ruokatarjoilut (ja juomatarjoilut) olivat aivan uskomattomia! Ei niinku yhtään mittään valittamista.

kypa-213
Kuva © Timo Soasepp

Kattokaa nyt tota ylempääki kuvaa...

kypa-245
Kuva © Timo Soasepp

Iltatapahtuma ja yöpyminen olivat Helsingin keskustassa, Radisson Blu Plazassa. Illalla oli tanssishow ja upea bändi soitti blues -tyylistä musiikkia alkuillasta ja menevämpiä radiohittejä loppuillasta. Me oltiin tyttöjen kanssa suurin osa illasta eristäytyneenä omassa nurkassa laulamassa karaokea :D Että se siitä verkostoitumisesta. 

kypa-270
Kuva © Timo Soasepp

kypa-310
Kuva © Timo Soasepp

Seuraava aamu oli odotetusti aika kauhea. Hotelliaamupala kuitenki pelasti paljonkin. Seuraavaksi 500 opiskelijazombia liikutettiin busseilla Salmisaaren liikuntakeskukseen Biitsi Areenalle, jossa vuorossa oli 4-tuntiset biitsibileet! Nuokin bileet on joka vuotinen traditio, mutta meillä ei silti ollut mitään käsitystä millaset ne tulis olemaan. Tuntui typerältä muutenki pakata matkalaukkuun jotain kukkasortseja ja -seppeleitä :D Areenalla oli kuitenkin 26 astetta koko ajan, joten tarkenemisesta ei tarttenu huolehtia. Ohjelmassa oli limboa ja köydenvetoa ja lounaana burrito-buffet. Cover-bändi oli myös aivan loistava ja tanssittiinkin melkein alusta loppuun asti!

kypa-480
Kuva © Timo Soasepp

kypa-377
Kuva © Timo Soasepp
Kylteripäivät 2015 (1)

Sellaset kemut! Olihan nuista biitsibileistäkin aika raju mennä pukemaan paksut vaatteet päälle ja tajuta että ulkona on kylymä ja kauhia loskasää!
Hämmensi kyllä meikäläisen mielenterveydellistä tasapainoa hetkeksi :D

Mää selvisin silti.

-Iina-

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

BRAND NEW BATHROOM


P1012562


Hotellimaista luksustunnelmaa kylpyhuoneeseen


P1012569

P1012565

P1012572

Näitä kuvia katsellessa tulee ylpeä olo itsestä. Koskaan en oo ennen suunnitellut ja sisustanut kylpyhuonetta alusta alkaen sähkö- ja putkitöistä lähtien viimeiseen silaukseen asti. Kylpyhuoneesta tuli kuitenkin juuri sellainen kuin olin suunnitellut, ellei jopa parempi kuin osasin toivoakaan! Monessa kohtaan piti olla kuitenkin tarkkana, ettei homma mennyt pieleen: laatoittaja oli lähellä laatoittaa pistorasiat umpeen, putkimies meinasi unohtaa pesukoneliitännät ja sähkömies asensi sähkörasiat varmaan 5 kertaa vääriin paikkoihin. Naapureiden mummot tulevat vieläkin kyselemään meidän kylppärin toiminnasta ja valittamaan, miten heillä ei vieläkään toimi tämä ja tuo asia. Uskaltaisin väittää, että perehtyneisyyteni  kylpyhuoneremontin toteuttamiseen ja jatkuva työn tarkistaminen onkin varmaan ollut syynä sille, ettei meillä ole jälkeen päin ollut juuri minkäänlaisia jälkipuinteja toiminnallisuuden nimissä. Suosittelen siis, että jokainen kokonaisvaltaiseen kylppäriremonttiin lähtevä joko palkkaa pätevän työnjohtajan pelkästään omaan projektiin tai perehtyy itse toteuttamiseen mahdollisimman paljon. Ja näin VARSINKIN, jos olette tarkkoja lopputuloksesta ja oman visionne toteutumisesta, niinku meikäläinen ;) Sain olla melko moneen kertaan poikittaista mailaa antamassa remppaukoille kun väittivät että joku juttu ei ole mahdollista ja sanoin että ****** kyllä varmasti on ja tiedän että on! ;)

P1012576

Melko pienessä kylpyhuoneessamme on käytetty kaikki neliöt tappiin asti - yhtään hukkatilaa ei ole. Lisäksi, koska mulla on ihan jäätävästi puteleita, meikkejä ja muita tököttimiä, niin tiesin tarvitsevani aivan hulluna säilytystilaa. Konkretisoi hyvin ton mun tavaran määrän kun vertaa mun ja Laurin tarvitsemaa tilaa: Laurilla on omille tavaroilleen yks hylly ja mulla on ööööö 9 + kaks isoa laatikkoa :D Mutta moni nainen siellä varmasti samaistuu! Otinkin viime keväänä elämäntehtäväkseni saada kylppäriin maksimaalisen määrän säilytystilaa ja niin, että se kaikki säilytystila on tehokkaassa käytössä ja toimii käytännöllisesti. Teen vielä erikseen postauksen säilytystiloista, jottei tämä postaus levahtais aivan mammuttimaiseksi! :)

P1012585

Suihkun ja muidenkin vesipisteiden suunnittelu oli myös oma hommansa sillä viemäri oli toisella puolen kylppäriä ja putkien vienti oli vähän kinkkistä aluksi. Alkuun putkien piti mennä pintavetona, mutta esteettisyyden nimissä (;D) päätimme madaltaa kattoa ja näin saimme putket piiloon. Samalla saatiin upotettua kattoon kolme spottivaloa. 

Suihkukulma on Eago-merkkinen ja ostettu K-Raudasta alle 200 euron hintaan. Suihkukulman säde on 90 cm, vaikka aluksi suunnitteli 80 cm mittaa saadaksemme lisää lattiatilaa ja pyykinpesukoneen ovelle tilaa avautua. Onneksi päädyttiin tähän 90 cm koska se 80 cm ois ollut kyllä aivan liian pieni. Mikäli tila antaa periksi, niin suosittelen ehdottomasti mahdollisimman ison suihkukulman hankkimista. Palakittee pitkässä juoksussa kun ei tarvi nyhjöttää ahtaasti. Ja siis ylipäätänsä suihkukulma on ehkä maailman pätevin keksintö ikinä, koska ovet taittuu 180 astetta, niin että ovet saa puskettua aivan seinän viereen synnyttäen lisää lattiatilaa ku tyhjästä!

P1012579

P1012677

P1012684

P1012679

Kylpyhuoneen suunnittelussa selkeä visio on valttia. Mulla oli alusta asti mielikuva sellaisesti freesistä ja valoisasta hotellimaisesta kylppäristä, mihin on ihana pimeänä talviaamuna mennä laittautumaan ja virkistäytymään. Kaksion kokoisessa asunnossa on myös tärkeää, että asunto itsessään on kuin yksi iso huone. Sen tulisi näyttää saman henkilön suunnittelemalta ja toteuttamalta - yhtenäiseltä. Tilojen yhtenäisyyttä voi rakentaa sisustustyylin, värien, tekstiilien tai pintamateriaalien avulla. Etenkin pintamateriaalien valinta tulisi miettiä tarkasti, sillä se määrittää pitkälti myös sisustustyylisuuntia, mitä tilassa voi toteuttaa. Siksi vuokrakäyttöön tulevissa tiloissa kannattaa suosia mahdollisimman neutraaleja sävyjä ja materiaaleja, sillä ne antavat eniten liikkumatilaa asukkaalle sisustustyylien suhteen ja todennäköisesti miellyttää suurinta osaa potentiaalisista vuokralaisista.

Miten yhtenäisyyden luominen vaikutti siis päätöksiini kylpyhuoneessamme käytettävistä materiaaleista ja väreistä? Ensinnäkin, meidän asunnossamme on tammilaminaatti ja keittiössä on tamminen työtaso. Tehostevärinä muutamassa seinässä makuuhuoneessa ja olohuoneessa on sellainen vaalea mokka/khaki, joka on kuitenkin enemmän lämmin beige, kuin harmaa tai vihertävä. Kylpyhuoneeseen halusin näin ollen myös tammisen tason, neutraalit valkoiset kiiltävät kalusteet ja vaalean mokan väriset tekstiilit. Valitsimme isot valkoiset seinälaatat, koska ovat tällä hetkellä todella trendikkäät mutta lisäksi ajattomat. Keittiömme välitila on rosteria, joten graniitinharmaa neutraali lattiakaakeli sopi myös hyvin kylppäriin. Viileä sävy lattiaan oli myös aika lailla välttämätön lämpimän tammen ja beigen sävyjen vastapainoksi. Jos lattian sävy olisi ollut lämmin, kylppärin ilmeessä ei olisi riittävästi kontrastia ja  sitä "freesiyttä".

Ja niinkuin tiedätte, koska kyse on mun suunnittelemasta kylppäristä, yksi suuri kriteeri suunnittelussa ja valinnoissa oli mahdollisimman edullinen hinta ;) Esimerkiksi kaikki säilytyskalusteet on hankittu Tori.fistä! Upea Solo valumarmoriallas on hankittu edulliseen hintaan Starkin verkkokaupasta ja vaalea tamminen työtaso ostettiin Bauhausin poistotuote-läjästä ja petsasimme ja käsittelimme sen sitten itse tummaksi. 

P1012609

Kun suuret linjat on mietitty, tulee yksityiskohtiin kiinnittää huomiota. Mikään kylppärin esine tai tavara ei ole eksynyt sinne vahingossa;) Esimerkiksi bauhaussista hankkimassani WC-paperipidikkeessä (14€) on samanlainen muotokieli kuin Lidlistä (5€) ostamissani tarralla kiinnitettävissä pyyhepidikkeissä. Myös Kärkkäiseltä hankitun Hansgrohen bidehana sekä suihkun Oras Optima suihkuhana toistavat samaa muotokieltä. 

Ihan detaljiyksityiskohdissa olen käyttänyt mustaa korostusvärinä. Tämä tulee esille esimerkiksi KairaHousesta ostamissani pyyhenipsuissa, Ritualsin saippuapumpuissa, sekä lääkelokerikossa käyttämissäni nimitarroissa. 

Lisäksi freesiyttä korostamaan halusin iiiihan pikkuriikkisen limevihreää, mikä tulee esiin saippuassa, maton kuviossa, pöydällä olevissa purkeissa, Tokmannilta ostamissani koristekukissa ja Biltemasta ostamissani suihku SPA-setissä.

P1012716

P1012615

P1012624>

P1012612

P1012740

"Kun suuret linjat on mietitty, 
tulee yksityiskohtiin  kiinnittää huomiota."


P1012713

P1012691

P1012688

Mulla oli aluksi ajatuksena rakentaa suihkuun upotetut suihkuhyllyt vesieristyslevystä, mutta aikataulu oli tiukka ja siksi en kerennyt niitä suunnittelemaan sen tarkemmin - kun toteutuskin olis pitänyt tehdä itse. No jokatapauksessa en missään nimessä halunnut tyypillistä teräskorihyllyä tms, koska se ei olis sopinut siihen hotellifiilikseen. Hankinkin sitten lasihyllyt ja aattelin että nistä tulee ihan täydelliset tuohon. NO, niitäkin sitten väännettiin ees taas ja eipä niitäkään sitten voinut laittaa kun putkia oli asennettu seinän takana ristiin rastiin ajattelematta sitä, että siihen joku hylly on joka tapauksessa voitava porata. Hyllyn liimausvaihtoehtojakin käytiin läpi, mutta todettiin että kantavuus ei riitä. Eli loppujenlopuksi en voinut sitten porata edes sitä rumaa teräskorihyllyä suihkuun ja meillä oli pitkään putelit lattialla lattiakorissa. Syksyllä vasta luovutin ja hankin Biltemasta halavalla tuommosilla imukupeilla kiinnitettävän hyllykön ja hyvin se on siinä pysynyt ja toiminut tehtävässään. Jos kylppärissä jotain muuttaisin niin ne lasihyllyt yrittäisin vielä värkätä jotenkin :D

P1012628

P1012673

P1012674

Lääkelokerikko on ostettu Bauhaussista ja sen jälkeen käsitelty vedenkestäväksi. Tämä oli äitini keksintö - sanotaanko näin että hänkin on jonkin sortin ekspertti siinä, kun pitää hyödyntää kaikki tila maksimaalisesti ;) Kaikki mitat työtasossa triplavarmistettiin, ja hyvä varmistustyö tuotti toivotun lopputuloksen. Halusin tosiaan, että työtaso on 50 cm syvä, jotta etäisyys peiliin ei ole meikatessa niin suuri, ja sillä säästi myös lattiapinta-alaa. No, 90% pesukoneistahan on 60 cm syviä, mutta selvitin että 50 cm syviäkin pesukoneita on mahdollista saada suht. edullisesti. Markantalosta löytyi sitten Candyn loistoyksilö alle 300 eurolla ja istui koloonsa kuin nakutettu. Lääkelokerikko on siten laitettu työtason nurkkaan vain sen takia, että sinne jäi pesukoneesta tällainen ylimääräinen pieni rako, johon oli mahdollista jotain laittaa. Lisäksi tarvitsimme jonkin näkö- ja vesiesteen lokerikon takana ja tason alla olevalle peilivalon muuntajalle.

P1012676

P1012675

P1012682


" Kylpyhuoneen suunnittelussa selkeä visio on valttia. "


P1012605

Tässä vielä kuva kylppäristä pelkällä peilivalaisulla, niin että kattospotit eivät ole päällä! Silloin hotellimainen tunnelma pääsee oikein oikeuksiinsa ja suihkussa käynti tuntuu ihan luksukselta. Tuon peilin olen tosiaan suunnitellut ja tehnyt ja osittain teetättänyt alusta asti itse ja se onkin kylpyhuoneemme - ja itseasiassa koko asuntomme - kruunu. Mää katon sitä joka aamu ja ihmettelen että oon osannut tommosen oikeasti tehdä! Tällaisestahan sais kaupasta pulittaa tuhansia euroja. Ette usko paljonko tää maksoi kuin tein itse... 150 euroa!!! Ja mulla on teille hyviä uutisia. Aion kertoa teille omassa postauksessaan juurta jaksaen, miten tällainen tehdään ;)

Mitä mieltä olette kokonaisuudesta? 

Itse en voisi ainakaan olla lopputulokseen enempää tyytyväinen! <3


-Iina-

Ps. lähiaikoina luvassa siis lisää spesifimpejä postauksia kylppäriin liittyen! 


AI KATO HELEMIKUU!

Jooo rytinällä alko taas tämä vuosi niinku kaikki edeltävätkin! Tammikuun aikana kerkesin tehdä kaksi 4 päivän reissua Helsinkiin, joista toinen koski kielitestiin ja toinen kylteripäiviin osallistumista. Molemmat reissut oli ihan huikeita! Jos on kylteripäivät vielä noin kova setti ens vuonnakin niin pakko ehkä vielä 6. vuoden opiskelijana mennä sinne rymyään. Oli siellä kyllä jo nyt niin nuorta porukkaa, että tuns ittesä ihan mummoksi, mutta eipä se menoa ja hauskanpitoa estä!:)

Arki, työt ja koulu sujuvat myös hyvin, entiseen malliin: hommia koitan tehä niin paljon ku suinkin vain ehdin :) Suurin osa päivistä on aamusta iltaan soutamista, joten bloggailuunkaan ei oo yhtään jääny aikaa. Eilen pilkisti kevättalven aurinko ekaa kertaa ja se sai kyllä jengin liikkeelle! Instagram täyttyi hetkessä sisustuspostauksista ja fresseistä lounaskuvista :D Niin se valo tekee ihmeitä meijän jurmukansallekin! Siivouskärpänen iski auringon voimasta muhunkin ja jynssäsin tuntikausia kylppäriä tip top kuntoon. Ja kyllä nyt kiiltää! Huomenna on makkarin vuoro!

Ja kylppäristä pitikin puhua tänään. Onneksi joku lukija tossa muutama viikko sitten muistututti mua siitä, että MÄÄ EN OO SITÄ MEIJÄ KYLPPÄRIÄ VIELÄKKÄÄN TÄÄLLÄ ESITELLY! Siis on vaan ihan täysin jääny sekin MUTTA NYT! tännään oon kuvaillu koko sielun kyllyydestä ja TÄTTÄDÄÄ huomenna teille on EL Massive kylpyhuonepostaus luvassa! Ja niitä postauksia riittää jatkoonkin useampia :) Jeee, jotenkin kiva kun sai ton homman nyt tehtyä, kun se on pitkään ollu to-do listalla. Ja jos niistä kuvista jotain inspiksiä teillä herää tai ideoita omaan remppaan niin sittenhän tää homma on menny putkeen.

P1012302

Nämä kuvat on siltä meidän Uuden Vuoden Ylläksen reissulta. Lupasin viime postauksessa jotain uskomattomia tarinoitakin sieltä jaaaaaaa ööööö nyt täytyy myöntää että tammikuu on tehny tenät ja en kyllä muista mitä juttuja oon meinannu kertoa :D

No mutta jos jotain muistelis: ensinnäkin, olin ihan supermielissään ko päästiin laskettelemaan! Vaikka olikin ihan kyny sää. Jossain vaiheessa menin melekeen paniikkiin ku jäätihkulunta tuli viistossa ja poski oli pitkään täysin tunnoton... mutta kylläpä siihenki kummasti tunto palasi ko päästiin Afterskiihin, hehe. Ei passaa koskaan aliarvioija minttukaakaon voimaa.

Meillä oli kans palju pari päivää pihassa ja muutamat lumienkelit käytiin tyttöjen kanssa siitä vetämässä hangessa! Mää heitin semmosen hienon mahapommienkelin ku ei siinä kylmyydessä kyenny kaatumaan selälleen! Uuden Vuoden päivänä pistäydyttiin Levillä illastamassa koko 14 hengen köörillä Narran-pizzeriassa. Yks kaveri meidän porukasta oli himoinnu jo monta päivää poropitsaa ja oli saanu jollain Inception-meiningillä sen mielihalun istutettua meidän muittenkin päähän, minkä seurauksena meidän porukka tilas 13 poropitsaa ja yhen pororullan :D Siinä sai jo kokki melekeen Petterinki heittää pataan että liha riitti kaikkien meidän pitsoihin.  Ruuat oli aivan uskomattomasti kaikilla nokan eessä 15 minuutissa joten 10+ palvelusta! Levi on muutenki tätä nykyä aika uskomaton mesta joten sinne kaikki, säger jag!

En muista ennää muuta.

PC312097


Mutta huomenna palataan kylppärimeiningeissä! Ai että, makosaa.

-Iina-




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...