torstai 14. elokuuta 2014

HAILUOTO, TUPAKEITTIÖ

Katohhan vaa, huomaa että on kesälomalla ku postauksia syntyy nopeempaa tahtia ko koko vuonna kertaakaan :D. Täähän on mukavaa tälleen ko ei oo tsiljoonaa muuta rautaa tulessa! Ei sitä vaan normisti oikeen työn ja koulun keskellä kerkeä bloggailemaan, valitettavasti. Mut kiva että ees joskus, eikö?

Siirrytään kerrosta alaspäin toiseen kerrokseen, tupakeittiöön. Tässä kerroksessa tulee vietettyä eniten aikaa, koska (food comes first) ruokailutila on tarpeeksi suuri isommankin porukan seurusteluun. Talvisin kerros on myös kaikkein tunnelmallisin ja lämpimin. Keittiön pintamateriaalit tulivat rakennuttajalta aikalailla standardiratkaisuna, joten se vaikutti pitkälti myös siihen, millaista sisustusta kerrokseen pystyi lähtä tekemään. Koska keittiön alakaapistojen etulevyt ovat kylmänruskeaa puukuviota ja tasona musta graniitti, halusin, että näitä samojen värisävyjen eri sävyasteita käytetään myös muussa sisustuksessa harmoonisen kokonaisuuden saavuttamiseksi. Kuvitelkaapas tähän vaikka jokin mäntypöytä...:D Ei oikein toimisi tuon keittiön kanssa, vai mitä? Niimpä lähdettiin valkoisella, mustalla, harmaarottingilla ja rottinginkhakilla liikenteeseen.

Kerros on minusta vielä hieman keskeneräinen, koska toivoisin sinne hieman värejä - juurikin mariininsinistä, ehkä hieman punaista. Sinistä on tällä hetkellä vain keittiön raitamatoissa sekä samanlaisessa kynnysmatossa yläterassille. Mutta tällä haavaa tämä on hyvä :)

P7208214

Tässä lyhyesti hankintoja:
  • tuolit Askosta  n. 10€/kpl
  • riippuvalaisimet Kärkkäiseltä n. 30€/kpl
  • kappaverho Ellokselta n. 10€
  • paneeliverhot Kärkkäiseltä n. 5€/kpl
  • lankamatot Kodin Anttilasta n. 80€/kpl
  • kranssit Kärkkäiseltä
  • Raitamatot Prismasta n. 30€/kpl

VINKKI: kaksi lankamattoa saa helposti yhdistettyä näyttämään yhdeltä suurelta matolta, kun laittaa mattojen väliin vähän jeesusteippiä ja sekoittaa vähän langanpätkiä saumakohdasta. Nämä matot maksoivat tilaan yhteensä sen reilu 150€, kun taas mittatilaustyönä tällainen n. 2m x 3m lankamatto olisi maksanut yli 800€!

P7208216

P7208223

P7208217

Kolmannen kerroksen tapaan myös kakkoskerroksessa on pieniä kivoja yksityiskohtia, kuten nämä pullot ikkunanvälissä. Parilla eurolla löytyi Kodin Anttilan poistokopasta.

P7208253

Teos Hailuodosta - ostettu Marjaniemen kalasataman matkamuistomyymälästä.

P7208228

Ihana jalkalamppu on Stockmannilta (150€) ja rottinkituoli Ikeasta (100€). Taulukehykset ovat myös Ikeasta 10€/kpl ja kuvat Hailuodosta on ostettu muistaakseni arkistolaitoksen kuvakokoelmista.

P7208231

P7208222

P7208232

Merihenkinen kello Citymarketista 15€

P7208246

Yläterassi on myös vielä hieman kesken, ja aikeissa on hankkia väliaikaisen kaluston tilalle jokin uusi ruokaryhmä, tai vähintäänkin uusi pöytä, johon mahtuu enemmän porukkaa istumaan. Mutta tällä haavaa tämäkin on toiminut hyvin :)


P7208235

Siinäpä se!
Millaisia fiiliksiä teille syntyypi tupakeittiön tiloista?

-Iina-

3 kommenttia :

  1. Toi mattovinkki on ihan priceless (ihan sananmukaisesti :D)! Oon tuskastellut kotona mattojen koko-ongelmien kanssa, kun on paljon isoa yhtenäistä tilaa, mutta tää pelastaa paljon! Ja kiva kun välillä jaksat bloggailla :)

    VastaaPoista
  2. Näkymäthän vain paranevat, kun tullaan ylhäältä alas, wau Iina!! Ootkohan sä väärällä alalla?
    Olen käynyt varmaan puolessa noista huoneistoista ja tää menee sisustukseltaan TOP 3:een!

    Hyvä idea tuo jesariteippaus mattoon! Suosin nykyään lyhytnukkaisempaa mattoa, mutta tuo näyttää kyllä upialta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kati!:) kyllä sisustus on intohimo ja harkitsin kyllä joskus että alan niihin hommiin mutta en sitte kuitenkaan;) on se markkinointiki intohimo samanlailla ;) ennoo itte valitettavasti nähäny nuista mökeistä montaakaan, mutta ne mitä oon nähny nii on kyllä selkeästi kalliimmalla maulla ja vähemmän ehkä "beachhouse" fiiliksellä sisustettu:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...