sunnuntai 21. joulukuuta 2014

LINKITÄ BLOGISI -KISAN VOITTAJAT

Tättäräräräärärää! Olen vihdoin käynyt kaikki linkitetyt blogit läpi ja iso kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille! Tänä vuonna oli harmillisen vähän osallistuneita (26), minä kun mielellään olisin ottanut niitä enemmänkin vastaan :) Harmittavan vähän oli myös sisustusblogeja!! yhyyyy. Itse asiassa ei yhtä ainoatakaan :D Saman tyyppisiä lifestyle-blogeja kuitenkin oli ku meikäläiselläkin, että sisustus tulee siellä mukana aina silloin tällöin, mikä oli loppupeleissä positiivinen yllätys monen blogin osalta.

Kaikkien osallistuneiden joukossa oli muutama helmi, jotka tässä postauksessa haluaisin teille esitellä. Kolmen kärki oli todella tasaväkinen, mutta kun top vitosen sanoin tekeväni niin järjestys on seuraava;) 

1. HEIDI

"Pirteä lifestyle/muotiblogi, jossa 21vee yliopisto-opiskelija unohtaa haastavat psykanopintonsa ja keskittyy muihin intohimoihinsa - muotiin, kuvaamiseen ja oman kotinsa laittamiseen. Toisinaan uskaltautuu myös jakamaan vinkkejä ja mielipiteitään erinäisistä aihepiireistä omalla tyylillään."
Heidi
Heidin blogia voisi kuvata kolmella adjektiivilla: tyylikäs, trendikäs ja harkittu. Heidin blogia jäin selaamaan juuri siksi että se ei turhaan rönsyillyt. Tekstit olivat omaan makuuni sopivan lyhyitä, postaukset sopivan pitkiä ja kuvat selkeitä, laadukkaita ja harkittuja. Blogista näkee, että kuvaamiseen on käytetty aikaa ja vaivaa, jotta lopputulos näyttäisi nimenomaan juurikin tältä - hyvältä. Pidän tosi tosi paljon myös Heidin blogin ulkoasusta ja sen trendikkyydestä! Sisustusjutut olivat myös tosi kivoja. Liityin lukijaksi ;)


2. DIAMONDS AND PEARLS by Julia

"24-vuotias naisenalku, juuri startanneet yliopisto-opinnot suomen kielen parissa, rakkaus kirjoittamiseen sekä loputon kiinnostus muotiin. "
diamonds and pearls
Jostain syystä Juulian Diamonds and pearls -blogi oli hyvin samanlainen kuin Heidin :D Tytöillä on molemmilla trendikäs tyyli ja konstailematon blogin ulkoasu. Juulian blogissa minun huomion kiinnitti samat seikat kuin Heidinkin blogissa, mutta Juulian pukeutumistyyli on mielestäni vielä asteen muodikkaampi ja ajan hermolla. Juulian asut ovat juuri sellaisia joita meikäläinen kuolaa ja kattoo että oispa itelläkin tommosta gearia :D Eli pure inspiration! Kiitos :) Liityin lukijaksi ;)

3. ALL THE LITTLE ROYALS

"Meikkiaddiktin kosmetiikkablogi. Blogini sisältää pääosin meikkivinkkejä ja -tutorialeja, mutta ajoittain mukana vilkahtaa myös vähän arjen kuulumisia -tervetuloa mukaan! :)"


all the little royals2

Pauliina on 22-vuotias tyttö Turusta ja kirjoittaa melko tuoretta All the little Royals -blogia. Minusta on tärkeää, että linkitä blogisi-postauksissa annetaan huomiota juurikin uusille lupaaville bloggaajille! Pauliina kuvailee itseään meikkiaddiktiksi, ja mikäs sen parempaa luettavaa tällaselle meikkiaddiktille ko toisen meikkiaddiktin blogi :D Blogin vahvuuksia on ehdottomasti Pauliinan tutorialit ja laadukkaat kuvat, joista meikin näkee selkeästi. Itsekin sain jo blogista pari meikkivinkkiä, mitkä lähtevät ehdottomasti testiin :) Vielä pientä hiomista blogin ulkoasuun niin hyvä tulee ;) Liityin lukijaksi!

4. M'S SECRETS

"23-vuotiaan tamperelaistytön lifestyleblogi, jonka aiheina mm. muoti, päivän asut, ostokset, matkustelu, diy ja sisustus! :)"
M'S SECRETS
M'S Secrets -blogia kirjoittelee 23-vuotias Minna. Selasin Minnan blogiakin pitkälle historiaan ja huomaa, että hän tuottaa koko ajan parempia postauksia ja kehittyy bloggaamisessa :) Minnalla oli muutamia söpöjä sisustuspostauksia, jotka kiinnittivät huomioni. Myös tuotetestaus-postaukset olivat hyvin laadukkaita ja mielenkiintoisia :) Meikäläistä kiinnostas, millasta kameraa Minna kuljettaa mukana? Tykkäsin kuvista tosi paljon! :)

5. DREAM OF LIFE

"24-vuotias oululainen höpöttelee elämästään. Rakastan matkustelua, leipomista, kirpputoreja ja valokuvailua ! Blogissa kirjoittelen pääasiassa arjestani ja kaikesta tyttömäisestä hömpästä ;)"

DREAM OF LIFE
Viidentenä listalle pääsi 24-vuotias Nina OULUSTA! :) Meijä oululaisten likkojen pittää pittää yhtä;) Ninan blogissa tietysti kiehtoo se, että tuttuja ihmisiä ja tuttuja maisemia vilkkuu kuvissa ja postauksissa ja on hauska katsoa, missä toiset saman kaupungin bloggaajat kuvailee ja millasista jutuista tekee postauksia. Jos vaikka joskus sattuis hyvä ravintolapostaus tai muu vastaava! :) Ninalla on myös tosi laadukkaita ja hienoja kuvia ja ihania koruja!! :)

Toivottavasti nämä jokin näistä viidestä hienosta blogista nappais teillekin ja saisitte uutta inspistä ja luettavaa! Mää ainakin jään seurailemaan :)

Onnea TOP 5:lle!

-Iina-

9 kommenttia :

  1. Voii apua, miten upeeta oli huomata, että olit nostanut mut tänne esille! :) Voi että, kiitos paljon! ♥ Ja tervetuloa lueskelemaan! :)

    VastaaPoista
  2. Oii, kiitos hurjan paljon<3 Tosi ihanasti kirjotit mun blogista, mukava kuulla että tykkäät :) Liityin kanssa sulle lukijaksi! :)

    VastaaPoista
  3. oi, kiitos tästä kunniasta^^ kiva kuulla että tykkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kääk, miten mulla on menny ihan ohi että sinäkin oot oululainen! :D Ootko sää siinä bloggaajien fb-ryhmässä?

      Poista
    2. Haha eipä kestä! Ja joo oon siinä ryhmässä :) ja itseasiassa hoksasin tossa myös että sulta sillon syksyllä olin huonolla menestymisellä aivan ostamassa niitä beigejä korkkareita sillon :DD fb kirpparilla

      Poista
    3. Haaaa nyt mä muistan! :D Voi vitsi mikä sattuma

      Poista
  4. Apua, oon niin otettu! Aivan hurjan paljon kiitoksia kaikista kauniista sanoista :) Ihanaa joulua sinne!

    Ja liityin toki myös sun lukijaksi (:

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...