sunnuntai 4. tammikuuta 2015

355 PÄIVÄÄ JOULUUN

Aivan uskomattoman huikea joululoma takana! On aivan mahtava fiilis siitä, että tuli käytyä monessa paikassa ja tehtyä kaikenlaista mukavaa ihmisten kanssa, eikä vain möömöiltyä kämpillä villasukat jalassa yli 2 viikkoa :) Joulupäivien tohinoiden lisäksi välipäivinä kävin vähän kiertelemässä kaupungilla ja löysinki ihanan pipon ja laskuhousut uuden vuoden reissua varten! Sitten kävinhän mä myös siellä pahamaineisessa body pumpissa, josta olinki sitte ihan rikki monta päivää (:D) Ystäväpariskunnan kanssa käytiin myös tsekkaamassa Hobitti-elokuva ja syömässä Coyoacan-nimisessä Meksikolaisessa ravintolassa. Coyoacana oli meille kovasti kehuttu ja Hobittia haukuttu mutta päinvastoin kävi kyllä meidän kohdalla. Raflasta ei oikein ottanu selvää oliko se ravintola vai pikaruokala: ruoka maistui perushyvältä kotiruualta, mutta oli siihen nähden aivan ylihinnoiteltu, koska samalla rahalla olisi jo syönyt ihan ravintolatasoista ruokaa. Ruuan valmistuksessa kesti myös tosi pitkään, eikä annoksissa ollut juuri mitään yllätyksellistä tai ihmeellistä. Hobitti nyt ehkä saattoi olla huonompi kuin aiemmat osat, mutta olihan tuo nyt keskivertoa paljon parempaa katottavaa siitä huolimatta. Mua ei myöskään jatkuvat taistelukohtaukset haitanneet kun tykkään actionistä noin yleensäkin. Teatterissa mulla oli sylissä myös läjä popparia ja karkkia ja törppö limpparia nii olin siinä kyllä oikein mukavasti :D Millähän verukkeella sitä tästä eteenpäin mussuttaa kun ei oo enää joulu?! :D Kamalaa. On varmaan parempi olla mussuttamatta...


PC251626

...ens joulua odotellessa :P Eihän siihen ookaan ku 355 päivää !;)

PC251629

PC251613

PC251586
...pääsiäissuklaatki tulee varmaan piakkoin kauppoihin?

PC251581

PC251487

TÄHÄN VÄLIIN SUURI RAKKAUDENJULISTUS UUTTA OLYMPUKSEN OBJEKTIIVIA KOHTAAN <3 
TIEMME OVAT TÄSTEDES ERKAANTUMATTOMAT

PC251484

PC261853

PC261877

Ja hei, pakkohan näistä karvapalleroista on vielä muutama kuva tänne julkasta! Amy on erityisesti ihan super-valokuvauksellinen ja Helmi nyt vaan on niin höntti että siitä on pakko räpsiä kuvia :D

PC261898

Helmi mennee ihan sekasin ku sille heittää palloa. Se oli jo parin kuukaduen ikäsenä ihan loistava pallojen kanssa ja on vieläkin ! Se on niin söötti ko se yrittää tunkea tota jalkapalloa suuhun ja saa sen tovin jälkeen jostakin nurkasta kannettua <3

PC261942

PC261917

Hempula oli nii raukkeli sillon -28 pakkasasteen jouluaattona ku se yritti kahella jalalla kävellä ja pomppia ettei tassuja palelis! Kävi kyllä sääliksi, mutta nauratti myös :D Ei se malttanu kyllä sitten sylissäkään olla niinku kuvasta näkee.

PC251545

PC261995

PC251592

PC251648

PC261816

PC261824

Siinäpä viimesimmät joulukuvat ja fiilikset!
 Seuraava tarina kuvineen kertookin huikeasta Uudesta Vuodesta :)

-Iina-

4 kommenttia :

  1. Vautsi! Onpa ihania talvisia kuvia :) Mullakin on hyvät kokemukset olympuksesta. Millaiseen objektiiviin päädyit?

    Salla / http://happy-heels.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tykkään ihan sikana kyllä nyt tosta!:) päädyin siihen hinta-laatusuhteeltaan hyvän ja valovoimasen 45 mm linssin :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja mitkä suloiset koiruudet! <3
    Pitää ihan kiittää sinua tästä blogista. Löysin tänne viime yönä, kun räkätautisena valvoin yöllä saamatta unta. Ja siinä yö menikin mukavasti juttujasi lukiessa. Erityisesti kaikki sisustusjutut ahmin innoissani, sillä meillä on hyvin samanlainen tyyli sisustella ja etsiä edullisia mutta kivannäköisiä ratkaisuja.

    Ja heti sain inspiksen tuosta laukkuhyllyköstäsi ja piti alkaa samantyylistä etsiä itsellekin. Eteisessä kun saattaisi olla juuri tuollaisen mentävä kolonen. Ei mulla kyllä yhtä kaunista laukkukokoelmaa ole (kahta veskaa kun ei voi kai sanoa vielä kokoelmaksi), mutta eihän sitä tiedä - voisi olla kokoelma jos olisi hylly mihin ne laittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiiii!! Huippua kuulla että jutut on maistunu! Yritän satsata etenkin sisustusjuttuihin, ne ovat
      intohimoni, mutta muitaki juttuja välillä tulee kun tulee kuvailtua kameralla! Tervetuloa seuraamaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...