perjantai 1. marraskuuta 2013

LINKITÄ BLOGISI -KILPAILU !

Heissan! Marraskuun ensimmäisen päivän kunniaksi ajattelin järjestää linkitä blogisi -kilpailun! Olen huomannut kuinka paljon lukemillani blogeilla on vaikutusta oman blogiini ja sen kehittymiseen sekä esimerkiksi myös ihan päivittäisiin ostovalintoihini. Muista blogeista parhaimmillaan saan rutkasti lisää inspiraatiota, hyvää fiilistä ja huippuja vinkkejä. Harvoin esimerkiksi tulee ostettua enää uusia kosmetiikkatuotteita ilman että on niistä lukenut jonkun blogin kautta ensin!

Valitsen linkitetyistä blogeista 5 MINUN MIELESTÄNI parasta blogia ja teen niistä lyhyen esittelyn myös täällä omassa blogissani. Lukulistalleni haluaisin etenkin sisustusaiheisia blogeja, ruuanlaittoblogeja, kauneusaiheisia blogeja ja valokuvausblogeja. Sellaiset päiväkirjamaiset blogit tai pelkästään muotiblogit eivät oikein iske meikäläiselle. Informatiiviset blogit, joissa bloggaaja jakaa paljon erilaisia vinkkejä, kokemuksia ja pieniä elämänohjeita ovat mieleeni. 

Jos haluat osallistua kilpailuun, linkitä oman blogisi osoite sekä lyhyt kuvaus blogistasi kommenttiboksiin.
Tuolla lyhyellä kuvauksella on tärkeä rooli valinnassani ;)

Aikaa linkittää on viikon verran eli  1.11.2013-8.11.2013!




Eikun linkkailemaan! :)

Meikäläinen lähtee tästä meidän ainejärjestön reissulle Rukalle ja ens viikko onkin sitten superkiireinen töiden ja koulun osalta, joten palataan asiaan viikon kuluttua!

-Iina-

49 kommenttia :

  1. No minen tiiä onko mun blogi liian päiväkirjamainen..toisinaan taitaa olla ja toisinaan taas on niitä vinkkejä :D
    Mutta tässä se nyt kuitenkin on : http://nohocuspocusjustfocus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Oon samaa mieltä sun kans miten lukemilla blogeilla on vaikutusta omaan!

    Alotin kunnon bloggaamisen vasta viime kesänä ja mulla ei oo tiettyä punaista lankaa jutuistani vaan kirjoittelen muodista, ruuasta, arvosteluita, ihmisistä ympärilläni ja muuten vain elämästä! Eikai sitä tiettyä juttua tarvi ollakaan vaan se voi tulla vähitellen :) Oon lukenu sun blogia jo jonkin aikaa ja paljo kivoja vinkkejä oon sieltä saanut! Pyrin siis omassa blogissani siihen, että ihmiset saavat jotain hyödyllistä irti luettuaan jotain, oli se sitten arvosteluita,vinkkejä tai alennusmyyntihommeleita (oon itsekin aikamoinen alennusmyyrä). Nonii en pitästytä pitempään, kun tuota tekstiä tuliki ihan tarpeeksi xD So check it out!

    http://sakurasousuke.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Mun blogissa on toki päiväkirjamaisuutta, mutta sen lisäksi myös paljon hius- ja kynsijuttuja (ja jotain meikkijuttujakin on tiedossa) :)

    http://lifewithjennq.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho
      http://onesmilecanchangeyourlife.blogspot.fi/
      16 vuotias tyttö kirjoittelee lifestyle blogia isojen ja hyvälaatuisten kuvien kera!

      Poista
  5. Oijoi mikä löytö tämä sinun blogisi, ihastuin jo esittelytekstin perusteella, ja jäin lukijaksi :)
    Elämän pieniä iloisia asioita tarjoillaan omassakin blogissani. Monipuolisesti arkea, eri aihealueita ja tyttöhömppää sopivassa suhteessa :) Tervetuloa!
    Littlebigthings

    VastaaPoista
  6. http://ideaalinen.blogspot.fi/

    Diy-hommeleita oikeastaan vähän laidasta laitaan :)

    VastaaPoista
  7. http://ninnijaveera.blogspot.fi/

    Kahden 98-syntyneen tytön kuvapainotteinen lifestyle-blogi :)

    VastaaPoista
  8. Moi! OOn 16-vuotias tyttö, joka rakastaa muotia ja sisustamista. Luulisin, että blogini on lifestyleblogi, mutta postailen paljon myös muoti- ja asujuttuja. Olen blogannut melkein vuoden ja blogini ulkoasuun ja pikkujuttuihin olen nähnyt vaivaa. Toivottavasti nappaa ;)

    http://leopardella.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. http://washed-out-dream.blogspot.fi/

    18-vuotiaan lukiolaistytön valokuvausblogi :) Taustalla 3 vuoden kokemus kuvauksesta ja motivaatio tehdä isona valokuvaajan duunia sivubisneksenä. Kamerana toimii Nikonin D7000 ja muokkausohjelmista käytän Photoshop Elements10:tä ja Lightroomia :)

    VastaaPoista
  10. Aktiivisen epäaktiivisesti päivittyvä Oululaisen opiskelijan blogi: http://yhtenailtana.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. http://markusalander.blogspot.fi/

    17-vuotiaan pojan blogi, sydäntä lähellä teatteri ja valokuvaus.

    VastaaPoista
  12. http://jasminsofi.blogspot.fi/

    En tiedä että meneekö liian päiväkirjamaiseksi mutta kokeillaan nyt kumminkin ;)

    VastaaPoista
  13. http://just-fucking-go-for-it-karo.blogspot.fi/

    16-vuotias tyyliään etsivä tyttönen Oulun seudulta kirjoittelee muodista, kauneudesta ja joka päiväisistä tekemisistään, unohtamatta valokuvausta :)

    VastaaPoista
  14. http://jeminafredriika.blogspot.fi/

    Taideblogi, joka painottuu pääasiassa kauniisiin ja harkittuihin valokuviin. Bloggaan vain omaksi ilokseni ja valokuvaus on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Jos siis kaipaat jotain hieman erikoisempaa, mutta helppoa luettavaa, kannattaa katsastaa blogini :)

    VastaaPoista
  15. http://julia-ilovelife.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
  16. http://katriinasdiary.blogspot.fi/

    Heips! Olen 20v, juuri Tampereelle muuttanut ja kosmetologiksi opiskeleva tyttö. Blogissa näkyy arkista elämääni, välillä kosmetologi juttuja, samoin myös resepteja, olen innokas leipoja ja valmistuinkin 2012 leipuri kondiittoriksi :) Ei kai muuta, käy selailemassa niin selviää onko yhtään mieleesi :)

    VastaaPoista
  17. http://love-by-rose.blogspot.fi/

    Pian 17-vuotias lukiolaistyttö Etelä-suomesta. Aloitin blogini vasta, joten se on vielä todella aluillaan. Pääaiheisesti blogini on lifestyle painotteinen, mutta aion postata myös päivänasuja :-)

    VastaaPoista
  18. Ah sulla on ihana bloginnimi!! :D

    Käy kurkkaamassa muoti/lifestyle ja valokuvauspainotteinen blogini. Siis tyyliä ja hömppää, vähän mitä milloinkin mieleen tulee! :)

    www.enninkengissa.fi/

    VastaaPoista
  19. http://www.lindauuu.blogspot.fi
    blogini onkuvaus arkipäivääni isoilla vaaleilla kuvilla :) muotia, kauneutta, brunsseja, urheilua, juhlia ja erilaista hömpöttelyä, toivottavasti pidät ❤️

    VastaaPoista
  20. Kirjottelen omasta elämästä, pienistä ilon aiheista ja arjestani. Valokuvaan asujani, kotiani ja yleisesti lisäilen valokuvia elämästäni. Toivottavasti tykkäät! :--)

    somebodyouthere.blogspot.com

    VastaaPoista
  21. janina-in-usa.blogspot.fi

    Linkistä varmaankin jo arvataan, että tämä neiti viettää parhaillaan aikaa Atlannin toisella puolella vaihto-oppilaana!

    VastaaPoista
  22. http://dreamoffi.blogspot.fi/
    23-vuotiaan höpöttelyä arjesta ja muusta mukavasta:) Iiks, mä oon huono keksiin näitä kuvauksia :D

    VastaaPoista
  23. http://siniabc.blogspot.fi/

    Ehkä vähän päiväkirjamainen, mutta tsekkaa silti! :) 18 vuotiaan tytön juttusia!

    VastaaPoista
  24. Valokuvausblogi täällä:) Kuvia laidasta laitaan, mallien portfoliokuvista luontokuviin!
    www.mielikuvailua.blogspot.fi

    VastaaPoista
  25. http://thenextchapterr.blogspot.fi/

    Kahden tytön lifestyleblogi, jossa kaikenlaista hömppää meidän elämistä hyvälaatuisten kuvien kera! ps. aina yhtä kiva törmätä samassa kaupungissa asuviin bloggaajiin, sait musta lukijan!:)

    VastaaPoista
  26. Nuoren naisen blogi uudessa kotikaupungissa Espoossa, joissa on pää aiheena hyvät kuvat, mutta tekstiäkin syntyy.:D käy ihmeessä tsekkaa!:)

    iinakatariinah.blogspot.fi

    VastaaPoista
  27. http://gunillagreta.blogspot.fi

    Nuori nainen, joka pääsi opiskelemaan unelma-ammattiinsa uudessa isossa kaupungissa! Blondius ja hömppäjutut ovat kuitenkin myös mukana "hämäämässä" ;)
    Tervetuloa <3

    VastaaPoista
  28. http://senjalifestyle.blogspot.fi/

    asiaa laidasta laitaan, paljon kuvia ja fiilisjuttuja elämästä!

    VastaaPoista
  29. http://pirunpaska.blogspot.fi/

    20 vuotias turvallisuusalaa opiskeleva naisen alku kirjoittelee elämstään ja ajatuksistaan. Kiinnostuksen kohteina treenaaminen, lävistykset, tatuoinnit, hiukset, vaatteet sekä erilaiset mielipiteet

    VastaaPoista
  30. http://tiijukristina.blogspot.fi/

    Kahden nuoren tytön tuore blogi :-) Blogista löytyy vähän kaikkea, mutta eniten panostan asukuviin ja valokuvaamiseen!

    VastaaPoista
  31. http://justfeelit-pilvi.blogspot.fi/

    Hyvällä silmällä otettuja kuvia, silmänruokaa (:

    VastaaPoista
  32. http://notnotvibin.blogspot.fi

    En osaa sanoa mitä mun blogiin sisältyy, käy kurkkaamassa niin selviää.:D

    VastaaPoista
  33. http://finalyourdestiny.blogspot.fi/ :-) kuvat päätarkoituksena

    VastaaPoista
  34. http://nelli-scribbled.blogspot.fi/

    17-vuotiaan lukiolaistytön pääasiassa valokuvablogi mutta myös sillointällöin asukuvia ja muuta hömppää :-)

    VastaaPoista
  35. annikainka.blogspot.com

    tyylipainotteinen lifestyle blogi :-)

    VastaaPoista
  36. http://karhu-junassa.blogspot.fi/

    valokuvaus- ja musiikkipainotteinen blogi :--)

    VastaaPoista
  37. http://annieveliinaa.blogspot.fi/

    Kaikilla on aina ihan tylsää liirumlaarumia nää esittelyt JOTEN en ala sellasta kirjottaa, jos haluutte lukea juttua suoraa sydämestä väritettynä kuvilla ja väsyneellä huumorilla (onneksi vaan harvoin) nii tervetuloa kattomaan >:DD

    VastaaPoista
  38. http://mademoisellesaara.blogspot.fi/

    en tiiä täyttääkö kriteerisi, mutta mun blogista löytyy valokuvausta, jotain elämänohjeitten/vinkkien tapasia tekstejä sekä yleistä hipsterifiilistä hahha! :)

    VastaaPoista
  39. Erilainen blogi, erilaisista (ja todella erityisistä) eläimistäni, kahdesta kesyhilleristäni jotka osaavat niin raivostuttaa kuin naurattaakin hullunkurisilla ja hassunhauskoilla tempuillaan! Frettieni lisäksi blogissa on näyttelyraportteja runsain kuvin, sekä faktatietoa ja ajatuksia muunmuassa frettien hoidosta ja ruokinnassa. Valokuvaamista unohtamatta, blogissa seikkailee myös ajoittain kissani. :)

    www.taskuvarkaani.blogspot.fi

    VastaaPoista
  40. Äskeiseen kommenttiin terveisin Syanidi, kaverin puhelin sekoilee joten taisi tulla väärällä tilillä. :)

    VastaaPoista
  41. http://ahoysailorr.blogspot.fi/


    Valokuvia, fiilistelyä, ihania ihmisiä, satunnaisia seikkailuja, elämän pieniä iloja.

    VastaaPoista
  42. http://onrepeatagain.blogspot.fi/

    TÄNÄÄN(!!!!) 19v täyttäny poika valokuvaa!

    VastaaPoista
  43. http://kukkanens.blogspot.fi/

    Lifestyle blogi, valokuvauksella, päivän asuilla, kauneudella, meikki- ja hiusjutuilla varustettuna :)

    VastaaPoista
  44. prinsessabelladonna.blogspot.fi on lifestyle-blogini. En oikein tiedä, onko tuo mitään luettelemaasi, mutta kuvia löytyy monesta postauksesta ja joitain vinkkejäkin saattaa löytyä ;)

    VastaaPoista
  45. Alotin just blogin:) tarkoitus blogiin on lisäillä paljon kuvia ja mielipiteitä erilaisista asioista mistä tulee kavereitten ja poikaystävän kans puhetta. Kuitenkin kerron blogissani myös mitä juuri sillä hetkellä elämääni kuuluu. http://korotkatossa.blogspot.fi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...