sunnuntai 5. tammikuuta 2014

MAAPÄHKINÄ-PROTEIINIPATUKAT






Ulkokuori saattaa hämätä, mutta maistuu tosi hyvältä! Ja ei varmaan jäänyt epäselväksi että mikä ;) No nämä herkut protskupatukat! Oon aika paljon hakenut eri blogeista inspiraatiota omien patukoiden tekemiseen ja yks kaunis päivä innostuin ja aloin kehittelemään omaa reseptiäni kaapista löytyvistä aineksista. Kehittelystä ei kyllä tosin voitu lopulta puhua, kun päädyin vaan nakkelemaan taikinaan kaikennäköstä, ja ei vierähtänyt kuin 10 minuuttia niin mulla oli valmis proteeinipatukkamassa edessäni. En voi siis liikaa korostaa näiden valmistuksen helppoutta ja nopeutta!

Ajatus näihin lähti ihan omasta arjestani - syön valitettavan epäsäännöllisesti ja suuria annoksia, minkä vuoksi kärsin usein mahavaivoista ja turvotuksesta. Yksi suuri syy tähän onkin se, että en oikein tiedä mitä kevyttä välipalaksi voisin napsia, kun olen yrittänyt vältellä maitotuotteita sekä runsasta määrää viljaa ja hiilihydraatteja. Hedelmät eivät ole myöskään suurinta herkkuani ja oon monesti niin laiska että joku omenan kuoriminenkin tuntuu työläältä :D Helpompi just aukasta se suklaapatukka ja vetää naamariin ja siinäpä sitä ollaan seuraavassa hetkessä pallomahan kanssa! Mitä jos siitä suklaapatukasta saisikin terveellisemmän version?



En edes yritä muistella millaisia määriä näitä aineksia käytin taikinamassaan, koska nakkelin niitä tosiaan vaan ihan summassa. Tärkeintä että taikinassa on jokin elementti, joka saa taikinan kovettumaan (uunissa tai ilman uunia) ja että se maistuu edes jokseenkin hyvälle :) Ja ei liian löysää mutta ei liian kovaa, you know, kyllä sen sitten siitä massasta näkkee!

Yksinkertaisesti sekoitin seuraavia aineksia kulhossa sekaisin:


Kaurahiutale

Kauran ainesosista tunnetaan parhaiten ß-glukaani. Tieteellisissä tutkimuksissa sen on osoitettu alentavan veren kolesterolipitoisuutta, tasapainottavan suoliston toimintaa ja parantavan veren sokeritasapainoa. Urheilijoille ja kuntoilijoille kauratuotteet ovat erinomainen hiilihydraattilähde, sillä energia vapautuu niistä hitaasti elimistössä. Riittävästi ß-glukaania sisältävistä kauratuotteista on apua myös painon hallinnassa. ß-glukaani hidastaa sekä mahalaukun tyhjenemistä että ravinteiden imeytymistä ohutsuolessa, ja siten pidentää kylläisyysvaihetta.



Vehnänalkio

Vehnänalkiot ovat vehnän osa, jotka ruokkivat kasvavaa viljaa, joten ne ovat täynnä ravintoaineita. Vehnänalkioista löytyy sinkkiä, antioksidanttia, B-vitamiinia sekä monia muita tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. Se tarjoaa myös oivan sekoituksen kuituja, proteiinia ja joitain hyviä rasvoja. Vehnänalkiota voi käyttää korvaamalla tavalliset jauhot osittain sillä leivonnassa tai ruoanvalmistuksessa.



Seesaminsiemeniä

Raa’at seesaminsiemenet kannattaa paahtaa ennen käyttöä, mikä tuo esille niiden aromin. Kaupasta niitä saa paahtamattomina tai paahdettuina sekä kuorittuina tai kuorineen. Seesaminsiemenet sisältävät runsaasti proteiinia, kalsiumia ja muita mineraaleja, B- ja E-vitamiineja ja kuitua.
Raakasuklaajauhe esim. Puhdistamon Suklaapakkaus 
Suklaapakkaus on kaakao-maca sekoitus joka tekee Superfoodien ja raakakaakaon käytöstä helppoa ja herkullista. Se on valmistettu pelkästään Puhdistamon omista huippuraaka-aineista.

Raaka kaakao on yksi maailman ravinnerikkaimmista ja kompleksisimmista ruoka-aineista. Kaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa ja huikeat 10% kaakaon painosta on antioksidantteja. Tämä vie raa'an kaakaon täysin eri tasolle antioksidanttien läheenä verrattuna käytännössä mihin tahansa muuhun ruoka-aineeseen. Kaakaon sisältämät antioksidanttiyhdisteet (polyfenolit) ehkäisevät erityisesti huonon LDL- kolesterolin hapettumista. Tämä suojelee kehoamme mm. erilaisilta sydänsairauksilta. Polyfenoleilla on myös verta tihentäviä ominaisuuksia, jotka ehkäisevät meitä sydänkohtauksilta. Kaakaon antioksidanttipitoisuutta kuvaa hyvin se, että raaka kaakao sisältää enemmän antioksidantteja kuin mustikka, goji-marja, acai-marja, punaviini ja kranaattiomena yhteensä.



Maapähkinälevite 100%

Pähkinöistä, viinirypäleistä ja punaviinistä löytyvä ainesosaa nimeltä pikeatannoli voidaan verrata resveratroliin, joka on useissa kasveissa esiintyvä fenoliyhdiste, jota markkinoidaan myös ravintolisänä. Pikeatannolilla on myös kyky torjua epäkypsien rasvasolujen muodostuminen niin sanotusti kypsiksi rasvasoluiksi. Maapähkinävoi saattaa siis olla yksi paras tapa ehkäistä rasvasolujen kasvaminen, mutta se myös pitää huolen makeanhimostasi. Pähkinöissä on yleisestikin paljon hyvää proteiinia ja hyvää rasvaa.



Kuivatut taatelit 

Kuivatuissa taateleissa on runsaasti energiaa yksinkertaisina sokereina. Hyvänä energianlähteenä taatelit sopivat hyviksi hiilihydraatin lähteiksi ennen urheilusuoritusta. Taatelien verensokeria kohottavaa vaikutusta on hillitsemässä runsas kuidun määrä, 7,5 grammaa sadassa grammassa. Runsaan kuidun vuoksi taatelit voivat helpottaa ummetuksessa. 



Parapähkinät

Parapähkinät sisältävät runsaasti proteiinia, niasiinia, magnesiumia, kuitua, E-vitamiinia sekä erittäin paljon seleeniä. Seleeni toimii antioksidanttina ja sen riittävän saannin arvellaan suojaavan tietyiltä syöviltä ja suojaavaan eturauhasta. Parapähkinät sisältävät 2500 kertaa enemmän seleeniä kuin muut pähkinät.



Kookosöljy

Kookosöljy parantaa mm. ruuansulatusta ja rasvaliukoisten vitamiinien ja aminohappojen imeytymistä, tukee immunijärjestelmän toimintaa ja taistelee viruksia, bakteereita ja sieniä vastaan sekä edistää kalsiumin ja magnesiumin imeytymistä. Se on kuitenkin kasvirasvoista epäterveellisin (90% kovaa rasvaa) joten sitä tulee käyttää maltillisesti kuten muitakin kovia rasvoja.



Kaikki ainekset siis vain sekaisin! Taatelit pilkoin pieniksi palasiksi, ja parapähkinät murskasin pussissa nuijimalla. ja lisäksi tosiaan lisäsin massaan n. 3 isoa ruokalusikallista suklaaherajauhetta.



Massa levitetään leivinpaperille neliön muotoiseksi. Ripottelin päälle hieman kaurahiutaleita ja seesaminsiemeniä. Tämän jälkeen massa kovetetaan pakkasessa 15-30 min (maapähkinävoi+kookosöljy kovettuvat). Mulla kävi tuuri kun tein tätä -15 asteen pakkassäällä niin sain koko pellin parvekkeelle. Että jos ei ole ulkona pakkasta niin täytyy levittää massa pienemmälle alustalle ja tehdä pakkaseen tilaa että saa kovettumaan.



Kun taikina on kovettunut, siitä voi varovasti pilkkoa veitsellä patukoita. Patukat sulaa huoneenlämmössä tosi nopeasti, niin ne on kätevä säilyttää pakkasessa rasiassa, josta voi aina yhden napata vaikka ennen treeniä!

Olen kohta tämän satsin syönyt, niin pääsen kokeilemaan uudenlaista reseptiä! :)
Lauri näytti eka nyrpeetä nokkaa näille tuon maapähkinän maun vuoksi, mutta kyllä sekin lopulta tykästyi;)

-Iina-

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...