lauantai 8. joulukuuta 2012

PIKKUJOULUT VOL3

Hukan pikkujoulut oli eilen ja oli kyllä oikein mukavata! Ne järjestettiin liikuntakeskuksen omissa tiloissa: tenniskenttien päälle oli rakennettu lava sekä istumapaikkoja ja tila oli saatu oikein tunnelmalliseksi. Paitsi, että valoja ja jouluisuutta ois voinu olla vähän enemmän, ku ei siellä tahtonu nähä oikein mittään välillä! Ja vessoja ens kerralla enempi, ettei tartte tuntia jonotella sentään:) 

Krisse Salminen veti sellasen puolen tunnin standup-keikan ja minä, Laura ja Starry Eyes -blogin Sita kerettiin oikein eturiviin pällistelemään ja nauramaan Krissen jutuille. Oli se kyllä huippu! Ja olihan se aika perinteistä Krisse showta, mutta tosi viihdyttävää:) Sillä oli oikein mitali kaulassa, ettei kukaan vaan ois päässyt unohtaan sen viime viikonlopun Tanssii Tähtien kanssa -voittoa :D Oltais haluttu Krissen kanssa kuvaanki mutta se kerkes livahtaa koko ajan jonnekki, hö.


DSCN5691

Mulla oli ihan kamala kiire laittamaan itteni valmiiksi, kun - tietysti - olin unohtanut että mulla on perjantai-iltaisin 16-20 espanjantunti Yliopistolla! Mää en tajua miten unohin sen, vissiin on jo vähän joululomavaihde päällä. Olin kerenny jo 20 euron lipun ostaa Hukan pikkujouluihin niin hankala sitäkään oli enää "peruuttaa". Mää sit suosiolla lähdin vähän aikasemmin espanjantunnilta ja otin lisätehtävänä esseen kirjoitettavakseni. Tunnissa sain kyhättyä tuon meikin ja kampauksen. Ja mikä parasta - sain tehtyä sen mun pitkään suunnittelemani silmämeikin! jesjesjes! Kyllä siitä kehuja tulikin paljon, kiitos vain kovasti niistä kaikille:)

Kollaasit4

Ja tämä silmämeikkihän oli kauas hohtava ja TOSI kimalteleva kulta-hopea-glittermeikki! Sellainen, mitä ei millään perusluomiväreillä saa. Moni tulikin eilen kyselemään, miten ko. meikki on saatu aikaiseksi ja minä kauheesti yritin selittää kaikkea Tiimarista ja ripsiliimoista, mutta varmaan paremmin pääsee jyvälle jos kerron täällä tarkemmin:)


Mun mekossa, jonka oon ostanu n. vuosi sitten Vero Modasta, oli olan päällä tommoinen killutin, jossa oli hopeista ja kultaista koristelua. Lisäksi mulla oli ne mun uudet hopeahohtoiset avokkaat ja sukkahousut ja halusin myös laittaa hopeat korut. Hopea luomiväri ois kuulostanu siis äkkiseltään hyvältä idealta, mutta mulla oli pikkujoulutvol2:ssa tummanharmaa meikki nii ei jaksanu nyt samanväristä ja muutenkin halusin jotain vivahdetta siihen harmaaseen. Halusin sellaisen ei kultaisen, eikä hopean vaan siltä väliltä, tiiättekö! Onko se nyt kullanhopea vai mikä se sävy?

Kun sävy oli päätetty, kiiruhdin täysillä ennen espanjantuntia ostoksille, nimittäin Tiimariin hankkimaan askarteluhilettä hintaan 1,50€ /purkki :D Siitä aijoin väkrätä itelle luomivärit. No siellä ei tietystikään ollut sitä kaipaamaani kullanhopeaa sävyä, vaan pelkkää kullan ja hopean väristä hilettä. Aattelin, että niitä sekoittamalla voisin saada kaipaamani lopputuloken aikaiseksi ja niin kyllä sainkin! Kaadoin 2/3 hopeaa ja 1/3 kultaista hilettä pieneen purkkiin ja sekoitin keskenään, ja voilá, mulla on kullanhopea luomivärihile valmiina:)

Hukan pikkujoulut1

Silmämeikin pohjalle tein kestävän, häivytettävän silmämeikin vähän sekoittamalla kullan, ruskean ja hopeanharmaan eri sävyjä. Sitten otin pensselin, johon pursotin hieman ripsiliimaa, ja sivelin liimaa kajaalimaisesti ripsien tyvestä lähtien aina luomavakoon asti. Vähensin kuitenkin liiman määrää luomivakoa kohti mentäessä ja lopuksi vain töpöttelin sitä vain sinne tänne. Ideana siis se, että ripsen tyvessä hile on paksuimmillaan ja voimakkaimmillaan ja se häivytetään (silmämeikin tapaan) ylöspäin luomen reunoja kohti. Siksi liimaa laitetaan enemmän ripsien tyveen kuin luomivaon alueelle.

Liiman levittämisessä täytyy olla nopea, ettei se kerkeä kuivua ennen hileen lisäämistä. Minä otin tavallisen häivytyspensselin, jolla painelin hilettä liiman päälle. Hilettä varisee kyllä kauheesti poskille ja joka paikkaan - siksi onkin tärkeää, että tässä meikissä silmämeikki tehdään ennen pohjustusta ja muuta meikkiä. Lopputulosta voi hieman paikkakohtaisesti korjailla, jos jossain on liian vähän tai liian paljon hilettä, niin että silmistä tulee symmetriset.

Kajaalin voi lisätä ennen liiman ja kimalteen lisäämistä tai jälkeenpäin. Itse laitoin sen jälkeenpäin ja ei siinä minusta ollut mitään hankalaa, mutta nyt jälkiviisaana kun mietin, saattaa olla helpompi laittaa se etukäteen. Lisäksi näin näyttävään meikkiin voi halutessaan laittaa irtoripset/-ripsiä.

DSCN5659DSCN5657

Nämä kuvat eivät kyllä mielestäni tuo oikeutta sille kimallukselle, minkä nuo askarteluhileet saivat aikaan.  Silmämeikki todellakin näkyi monen metrin päähän!:)

Hukan pikkujoulut

Hiukset mulle oli yöllä patukoilla, mutta espanjantunnin aikana niistä syntyneet kiharat kyllä lurpsahtivat aivan täysin niin jouduin paksulla kiharruspuikolla laittamaan hiukset uusiksi.

DSCN5713

Ystäväni Annina muutaman lasin kanssa ja lapsuudenparaskamu Lape siellä hupun alla piilossa :D Hukasta matka jatkui tietysti Kaarleen ja sieltä loppuillasta majoneesikänkkyjen kanssa kottiin.

Mielipiteitä luomiväritoteutuksesta ois kiva kuulla:) Ootteko ennen kuulleet moisesta?

Mukavaa ja leppoista lauantai-iltaa kaikille, ite aattelin pötkötellä kotosalla tänään.
Ja huomenna IKEAAAAAAAAAAAAANNN!! JESJESJES!, Saan varmaan jonku ikeahulluuden siellä.

<3Iina


17 kommenttia :

  1. Hienot ovat silmäsi, mutta voiko noista hileistä olla jotain riskeä silmille... jos niitä menee silmän sisälle? Hileet ovat kai aika rakeisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, eilen ainakaan minulla ei mennyt silmiin yhtään, liima on sen verran tujua:) enemmän pisteli irtoripset silmissä! Ja mulle on ammattimaskeerasja tehnyt tällaisen hilemeikin aiemminkin niin uskon että tietävät hommansa:) eli huoletta voi laittaa! Ja vaikka meniskin silmään niin ei eroa pikkuroskasta mitenkään.

      Poista
  2. Vau Iina! Ihan mahtava meikki taas sulla :) Oot taitava! voisit joskus minutkin meikata heheh :D

    VastaaPoista
  3. hahh jess, taitaapi olla ainut julukasukelponen kuva meikäläisistä :DD

    - anniina

    VastaaPoista
  4. ihana toi silmämeikki! pitääpäs itte kokeilla kans ensviikonlopun pikkujouluihin, ku kaipaan kipiästi vaihtelua minun ainaisiin kissarajauksiin... tykkään sun blogista tosi paljon! ihanaa ku on löytäny tämmösen blogin, jossa kaikkein tärkeintä ei ole merkkivaatteet yms. vaan johon pystyy samaistumaan tämmönen köyhä kanssaopiskelija! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet!!! Et tiiä kuin paljon just piristit mun päivää. Kiteytit kommentillasi juuri sen minkä vuoksi olen alkanut blogia kirjoittamaan - sitä ei välttämättä ole aina niin helppo kuvin ja sanoin täällä kertoa ja selittää lukijoille.. Kyllästyin lukemissani blogeissa juuri siihen että ajattelin bloggaajista siihen tyyliin et "nuilla on kaikkea mitä mä en voi saada, nuo on kaikkea mitä mä en voi olla." Osittain joskus tietysti kateellisena luin, mutta enemmän koin juuri samaistumisen puutetta, koska rahalla törsäily riitelee oman ideologiani kanssa ja toisekseen ei ole rahaa millä törsäillä:D on ihana toisaalta että osaa ja pystyy nauttimaan pienistä uusista kivoista jutuista :) joskus tietysti pitää hemmotella vähän itteään ja aivan pihikinttu ei todellakaan kannata olla. Edullinen elämäntyyli onkin nimenomaan sitä että jokaista roposta ei tartte laskea kun tietää että pääasiassa omat ostokset ovat kohtuuhintaisia ja pienissäkin asioissa voi säästää:) ihanaa joulua sinulle!

      Poista
  5. On kyllä hauska idea käyttää ripsiliimaa apuna, ei olis mulle tullut mieleenkään ja lopputulos on mahtava :)

    VastaaPoista
  6. Upeita nuo sun pikkujouluasut! :)

    VastaaPoista
  7. tuo on kyllä niin upea meikki, että oli itsekkin pakko kokeilla! ja kyllähän siitä tuli hienon näköinen ja ihanan glitterimäinen, kiitos paljon tästä postauksesta! :) mutta yksi pulma tuli eteen, mietin että millä ihmeellä pesit glitterit ja ripsiliiman poissa silmistä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että onnistui! Ja ihan normaalisti pesin pois, riippuu tietysti vähän ripsiliimasta, mutta itsellä lähti tuo aika kalvomasesti pois ja vähän rapsuttamalla. Ja vedenkestävällä silmämeikinpoistoaineella:)

      Poista
  8. voi että sulla on kiva blogi, oikein tällanen hyvän mielen blogi :) vaikutat myös oikein iloiselta ja aurinkoiselta ihmiseltä. tsemppiä, jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  9. Ihana silmämeikki tosiaan!:) Mutta mitä liimaa käytit? itse kun olen joskus tehnyt samantyyppistä, niin hileeton jossain vaiheessa alkaneet karista ja mennä silmiinkin yms. eli liima ei vissiin ole ollut tarpeeksi tujua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin ihan sitä liimaa, joka tuli ostamieni tekoripsien mukana. Ja reippaasti laitoin ihan;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...