torstai 23. tammikuuta 2014

TERVEELLINEN ROCKY ROAD MYSLI

Pitkästä aikaa bloggailun pariin :)

Edelliset protskupatukat on jo syöty ja halusin valmistaa niitä lisää, tosin jollain eri reseptillä. Halusin nyt myös hieman enemmän tekstuuria patukoihin, jota tietysti saa älyttömän hyvin esimerkiksi pähkinöistä, leseistä ja kuivatuista hedelmistä. Vertailin Cittarissa näiden erilaisten pähkinämix-pussien hintoja ja kalliitahan ne on melkeimpä kaikki. Tässä Notti Frutti-pussissa oli kuitenkin hinta-laatusuhde kohdallaan: iso 400 g pussi maksoi muistaakseni 5 euron verran ja ravintoarvot olivat kohdallaan - ei liikaa hiilareita.





Noh, jokainen voikin jo otsikosta päätellä että patukoita näistä ei tullut :D Massa ei pysynyt koossa, koska yritin käyttää tällä kertaa hillitymmin kookosrasvaa ja maapähkinävoita. Mutta niinhän se on, että jos suunnitelmat ei onnistukaan niin voi tehdä aina uusia suunnitelmia, eikös vaan? :D

Sen myötä syntyi siis uusi ruokaresepti ja -komponentti: terveellinen ja herkullinen Rocky Road Mysli !




Rocky Road Mysli

200 g Notti Frutti pähkinäsekoitusta
1-2 dl kaurahiutaleita
0,5-1 dl pellavansiemenrouhetta
kuivattuja viikunoita
mulperimarjoja
teelusikallinen kookosöljyä
teelusikallinen maapähkinävoita
teelusikallinen hunajaa
1-2 ruokalusikallista Puhdistamon raakasuklaajauhetta
0,5 dl suklaan tai toffeen makuista proteiinijauhetta

Valmistus: Murskaa pähkinäsekoitusta hieman pienemmäksi (Cashewt ja maapähkinät), pilko kuivatuista viikunoista ja mulperimarjoista pieniä palasia. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä leivinpaperille noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin tai ulos pakkaseen jähmettymään. 

Tämän jälkeen levyn voi murskata aivan pieniksi palasiksi myslin tapaan TAI isoiksi lohkareiksi Rocky Road tyyliin! Säilytys pakkasessa.



Mysliä voi hyvin käyttää esimerkiksi rahkan, proteiinivanukkaan, jugurtin tai jopa jäätelön lisukkeena. Tämä on tosi suklaisan ja herkullisen makuista - melkein kuin söisi pieniä suklaahippuja :) Rocky road palasia voi taas napsia sellaisenaan vaikka ennen treeniä tuomaan energiaa! Me tehtiin tänään Laurin kanssa lounaaksi suklaarahkaa, joka sisälsi raakasuklaajauhetta, suklaaprotskujauhetta, raejuustoa ja banaania ja tätä rocky road mysliä laitettiin päälle! NAM. Huomenna teen kyllä iltapalaksi sellasen suklaaproteiinivanukkaan, ripottelen näitä siihen pinnalle ja liihottelen mielissäni seittemänteen taivaaseen kattomaan jos Voice of Finland näkyis sielläki.

-Iina-

2 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää! :) Vois kyllä testata!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! ja jos nuita mulperimarjoja tai viikunoitakaan ei oo niin se ei haittaa:) ei oo niin olennainen osa reseptiä

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...