tiistai 23. huhtikuuta 2013

MITEN VOIN SEURATA BLOGIA TAI LIITTYÄ SEN LUKIJAKSI?

Ajattelin, että ehkä olisi taas syytä käydä läpi kaikki keinot, miten blogiani voi seurata aktiivisesti:

Kauheasti on ollut nyt keväällä pinnalla Googlen tekemät muutokset blogien seuraamisen muodoissa. Ihmiset pelkäävät että kaikki blogit katoavat niin bloggaajien kuin lukijoidenkin lukulistoilta. Ei hätää, Google on ilmoittanut vain, että Google reader poistuu käytöstä 1.7. alkaen, joten jos olet käyttänyt Google readeriä blogien seuraamiseen, niin tällöin sinun tulee keksiä vaihtoehtoinen tapa seurata blogeja. Google on kertonyt ohjelman lakkauttamisen syyksi  mm. sen vähäisen käyttäjäkunnan. Muutoin kaiken pitäisi säilyä ennallaan. Toisin sanoen lukijapalkki/käyttäjäraati ei poistu minnekään - eihän tässä hommassa ois enään Googlen kannalta mitään hyödyllistä jos se lähtis! :D Google yrittää vain tällähetkellä siirtää käyttäjiä Google+:n piiriin blogger-profiilien piiristä, minkä vuoksi muutoksia on tehty. Google käyttäjäraati on siis tuo oikealla oleva blogin "Jäsenet" -palkki, jonka kautta blogiin voi liittyä lukijaksi. Tämä on vielä tällä hetkellä ainakin helppo tapa seurata blogeja ja se vaatii lukijalta vain Google-tilin perustamisen (ts. gmail-sähköpostiosoite).


Google Reader on siis eri asia kuin Google-tili. Sinä joka olet käyttäny Google Readeriä, joka siis tulee nyt valitettavasti poistumaan käytöstä, yksi mahdollinen vaihtoehtoistapa seurata blogeja on käyttää jotain toista syötteenlukijaa esimerkiksi ihan tietokoneelle ladattavaa ohjelmaa. Tällöin kuitenkin sivustojen seuraaminen on mahdollista vain yhdellä tietokoneella, johon ohjelma on ladattu. RSS-lukijoita löytyy myös nettipohjaisina versioina, joista Google Reader on siis ollut varmaankin suosituin tähän mennessä Muita on esimerkiksi Netvibes, Bloglines ja Feedly. Syötteenlukijoiden tarkoitus on, että uudet postaukset tulevat lukijan luo, eikä lukijan tarvitse aina mennä blogin sivuille voidakseen lukea sitä. Jos et tiedä mikä on RSS, tässä aika hyvät neuvot: http://www.blogihaltuun.net/2011/04/mika-on-rss-ja-syotteet.html

2. Tilaa Well, it sure ain't Pradan syöte tästä! 
(Kopioi URL-osoite syötteenlukijaan)

Kolmas samantapainen menetelmä blogin seuraamiseen on tilata uusimmat päivitykset suoraan sähköpostiin. Olen saanut palautetta siitä, että ainakin mun uudet postaukset ilmestyvät sähköpostiin vasta seuraavana päivänä postauksen julkaisemisesta, eli näin ei valitettavasti pysty kovin hektisesti blogiani seuraamaan (jos joku tietää viiveeseen syyn, apuja otetaan vastaan!:). Mutta jos viive ei haittaa niin:

3. Kirjoita sähköpostiosoitteesi oikealla "Seuraa sähköpostilla" -kenttään ja paina submit. Tämän jälkeen sinulta kysytään varmistuskoodi. Feedburner-ohjelma pyytää sinua vielä aktivoimaan tilauksen sähköpostiisi ilmestyneen linkin kautta.


Neljäs helppo tapa on seurata blogeja blogilistan avulla. Käyttö on helppoa, sillä palvelu on suomeksi.  Palvelu vaatii rekisteröitymisen blogilistalle. Tästäkin palvelusta olen saanut palautetta, että postaukset päivittyvär hieman hitaasti blogilistalle näkyviin, mutta kuulemma muuten todella yksinkertainen palvelu. 



Viides helppo tapa blogin seuraamiseen on Facebook. Lähestulkoon kaikki ovat nykyään Facebookissa. Täten myös Well, it sure ain't Pradalla on omat Facebook-sivunsa, joinne ei päivity ainoastaan jokainen postaus (reaaliajassa!) vaan myös muuta arkista hauskaa mitä mulle sattuu kuulumaan :) Facebookissa on se huono puoli tietysti, että jos sitä käyttää harvemmin, niin postaukset saattavat mennä joskus ohi. Se ei siis ilmoita, mikäli olet sattunut missaamaan jonkin uuden blogipostauksen.


Kuudes ja viimeinen tapa sekä minun mielestäni visuaalisesti parhain tapa seurata blogeja Bloglovinissa. Bloglovin on Blogilisan tapainen palvelu, joka ilmoittaa aina seuraamiesi blogien uusimmat päivitykset, sekä näyttää myös, jos sinulla on lukemattomia postauksia. Bloglovin on visuaalisesti hyvä palvelu, sillä se ei näytä pelkkiä linkkejä postauksiin kuten blogilista, vaan myös kuvat. Palvelu vaatii rekisteröitymisen Blogloviniin. 



Lukijoita, jotka ovat ennen käyttäneet Google Readersiä on nyt kehotettu monessa blogissa siirtämään lukulistansa Blogloviniin, mikä on erittäin helppoa:

1. Mene sivulle www.bloglovin.com/import/reader.
2. Klikkaa sinistä nappia jossa lukee "import from Google Reader".
3. Klikkaa sinistä nappia jossa lukee "anna käyttölupa".
4. Odottele, ja valmista on!

Mikään menetelmistä ei ole minusta sen parempi kuin toinen, vaan kannattaa kokeilla mikä itsestä tuntuu helpolta ja hyvältä ja mitä elementtejä seuraamisessa arvostaa! Toivottavasti tämä valisti hieman asioita!

-Iina-



5 kommenttia :

  1. Aivan ihana nimi blogillas ja muutenki upea ulkoasu! Rakastuin! <3

    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mie luin kans tuosta Google hommelista mutta en siis tajua sitä... Siis poistuuko tuo Google-käyttäjäraati/Jäsenet vai ei? :D Siis mitä eroa sillä on Google readeriin? En tajua ollenkaaaaaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, piti kyllä ihan tosissaan itsekin perehtyä asiaan! Elikkä Tuo Jäsenetpalkki on siis eri kuin Google Reader. Jos googletat että Google Reader ja kirjaudut palveluun sisään, huomaat että se on ihan erinnäköinen kuin Blogger, mutta siellä on kuitenkin kaikki blogit joita seuraat! Se on siis tällainen RSS-syötteenlukija. Kannattaa googlata! Tässä vielä linkki, josta selviää paremmin mikä on RSS http://www.blogihaltuun.net/2011/04/mika-on-rss-ja-syotteet.html

      Eli ihmiset, joilla on Google-tili tai Blogger-tili, voivat edelleen lukea blogeja bloggerin kautta. Mutta Ne jotka ovat käyttäneet syötettä ja Google readeriä, eivät voi enää lukea blogia sitä kautta:) Nämä asiat hahmottaa paljon paremmin kun käy itse kurkkaamassa miltä oma blogi näyttää! Minäkin "liityin" tavallaan oman blogini seuraajaksi joka paikassa että näen miltä se muillekin näyttää! voin sanoa, että ihan avartava kokemus :D

      Poista
  3. Voisiksää bloggamisesta tietävänä kertoo mulle miten voin lukea jonkun blogia silleen että siihen tulee se sun blogger profiili nimi eikä google plussa nimeä eli sun omaa niemeä? :DD oon ihan pulassa tän asian kans ku en kumminkaa halua että kaikki saa nähä heti mun nimen jos liityn jonkun blogin lukijaksi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hömmm, mun mielestä se taitaa olla mahdotonta?:/ en oo ainakaa nähny et kommentteja ois koskaan missään tavallaan blogin nimellä allekirjotettuna, vaan aina ne on niinkun sen oman nimen mukkaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...