sunnuntai 7. syyskuuta 2014

UUSI LAUKKUHYLLY

Yksi parhaista sisustusratkaisuistani viime aikoina on eteiseen tuotu laukku- ja asustehylly. Yritin ettiä, oisko mulla ollut vanhasta laukkujen säilytysratkaisusta kuvaa, mutta ei valitettavasti ollut. No, jokatapauksessa, tuossa samaisessa nurkassa eteisessä oli ennen sellainen seinään kiinnitettävä kolmen koukun naulakko ja siinä roikkui meikäläisen kaikki 100 ja yks laukkua. Toimi niin sanotusti tehtävässään mutta oli ihan järrrrrrkyttävän näkönen. Se oli yks pahimmista kaaosnurkkauksista aina meijän kotona, kun kaikki laukut pursottivat päällekkäin. Tilaakin se vei jopa puoli metriä seinästä syvyys-suunnassa. 

Laukkujen säilytys on niin ikään ollut yks niistä mietinnän alla olevista kehityskohteista kotona, johon on vaan ollut ihan pirun vaikea keksiä yhtään mitään järkevää ja edullista. Edellytyksinä oli nuo tiukat mitat sekä leveys- että syvyys-suunnassa, sekä riittävä korkeus, niin että ainakin se 10 laukkua tarvittaessa mahtuu.

Voi pojat, olin onnessaan kun löysin Kodin Anttilan nettisivuja selatessani tän Strada-hyllyn! Se oli kuin tehty tähän paikkaan mitoiltaan ja tyyliltään, ja vielä kun pienessä eteisessämme muutkin kalusteet ovat mustia! Tietysti odottelin hetken, että postiluukusta tipahti -40% alennuskuponki, jonka jälkeen hylly pääsi kotiin. Hintaa jäi siis loppujen lopuksi vaivaiset 60€. Erityiskiitokset täytyy sanoa vielä Jussille, joka kokosi tän hyllyn meille kesäkuussa hetkeä ennen Laurin ja Jaakon synttäreitä! Mun oli vaan Aivan_Pakko saada se hylly esille ennen ku vieraat tulee :D Ai mitenniin naiset on vaikeita? Samahan se on ensimmäiselle vieraalle nakata vasara kouraan, eikö? :D Strada-hyllyn voit ostaa täältä.

P8128778

P8128757

P8128760

P8128763

P8128766

P8128771

P8128793

P8128773

P8128756

Vaikka tää hylly ei musta vielä kovin siistiä ihmistä saanukaan taiottua, niin on mulla edes jonkin verran paremmassa järjestyksessä pysyny laukut ja muut asusteet tämän ansiosta! On se niin kivan näkönen tällain tip top asennossaan; aamusin ku lähtee töihin tai kouluun niin tuntuu kuin kaupan hyllyltä sais valkata pränikkää laukkua ;) Jotain luksusta tämä siis tuntuu tuovan meikäläisen arkeen, heh!

-Iina-

8 kommenttia :

  1. Onpa kauniita laukkuja! Kiinnostaisi lukea noista enemmänkin ja saada vinkkejä omille hankinnoille. Toivon siis laukkupostausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm.. vinkkejä? Tarkoitatko että mistä olen ostanut vaii? :D Pitääpäs miettiä irtoisko noista jotain järkevää postausta! :) Mitään aitoahan ei meikäläisellä ole hahaha. Kehtaakohan noita Thaimaakopioita kauhesti esitellä :D

      Poista
  2. Jos ne on kopioita, niin kenties sitten postaus siitä, mistä (Suomessa) löytäisi edullisia ja tyylikkäitä laukkuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Tähän voin sanoa jo suoraan että 90% laukuistani on ulkomailta mangosta, aldosta jne. Suomesta on vain muutems laukku ja ehdottomasti parhaat paikat shopata niitä ovat H&M ja Anttila:) näin lyhykäisyydessään! Joskus tekee myös löytöjä seppälästä ja lindexiltä mutta valikoimat ovat suppeat:/ en ole koskaan tainnut ostaa yhtäkään laukkua netistä...

      Poista
  3. Sinulla on aivan ihana blogi!:) Eksyin tänne googletellessani Hemness tv-tasoa ja onneksi "eksyinkin". :) Liityin heti lukijaksi!

    VastaaPoista
  4. Tuo hyllyhän on kuin mittatilauksesta tuohon koloon!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...