perjantai 26. lokakuuta 2012

JAG FÖRSÖKER TRÄNA PÅ GYM

Tänään satoi Oulussa lunta! Tulispa sitä lisää niin saattaisin välttyä syyskuolemalta tänä vuonna. Paheneeko kaamosmasennuskin iän myötä, samaan tapaan kuin krapulakin? :D Voiko se olla niin? Vai tekeekö aikuiset vaan niin hankalaksi sellaisetkin asiat kuin sää? Eihän sitä lapsenakaan välittäny että satoko räntää vai ei. Pakko kyllä omalta osaltani myöntää että aamuisin kun katon ikkunasta ulos säätä, niin siinä on aikalailla aina meikäläisen sen päivän mieliala. Se vaikuttaa jotenkin aivan älyttömästi! Menis tää pimiä vaan äkkiä pois ja tulis valkeus!

Jatketaan nyt vielä vähän näistä sään vaikutuksista kun kerta päästiin alkuun: oon möllöttäny viikon kotona kun väsyttää niin hulluna koko ajan! Saamaton ja vetämätön olo. Joka päivä on pitänyt lähtä treenaamaan, mutta en oo saanu persettäni hiilattua salille, joka on huiman kahden kilometrin päässä meijän kotoa. Ja mää kulen sinne vielä autolla... busteeeeed. No mutta mulla menee korvat kipeäksi ulkona pyöräillessä, niin siihen autolla kulkemiseen mulla on pätevä sairaudellinen selitys 8). Mutta edelleen tullaan säähän: miks pittää olla aina niin kylmä, että vaikka mitkä karvahatut laitan päähän, niin aina tulee ulkona korvat kipeäksi? Sekini on siis lähtökohtaisesti sään vika. Mun logiikka on pettämätön! Just blame it on the weather(man). 

Nooo jos pääsis vihdoin asiaan niin tännään sain itteä niskasta kiinni ja lähin salille heti sen jälkeen ko olin nakannu pojat jumalan selän taakse saunajuopottelemaan. Olin siis tänään myös kiltti ja avulias - ten points for me! 

Peruutin Hukan pihassa auton melkein semmoseen betonimöhkäleeseen, jossa sojotti liikennemerkki. Aattelin  että oon ennakoiva, kätevästi peruutan nyt auton kun on aikaa ja helposti lähden sitten nokka edellä kotia kohti. Note to self: vastasuudessa nokka edellä parkkiin! No ei se salillakaan mennyt hääppöisästi - nimittäin en koskaan käy salilla vaan aina jumpissa. Ja Hukka on täynnä erilaisia vemputtimia, joiden käytöstä mulla ei oo mitään hajua. Mitähän sekin punapaitanen mies aatteli kun yritin kauheen sinnikkäästi repiä siitä selkälaitteesta itelleni vatsalihaslaitetta :D No c'moon, onhan ne tosi samanlaiset! Se kapula siinä vaan heiluu eri suuntaan ja toisessa se laitetaan mahan etteen ja toisessa taakse? :D Inhimillinen erehdys? Meinasin lähtä respaan sanomaan että se laite on jotenki jumissa. 

Huomasin, että turvallista oli palata aina yhden laitehäsellyksen jälkeen takaisin lähentäjä-loitontaja -laitteeseen. Kunhan siinä ei ollu samoja tyyppejä ihmettelemässä, kun ramppasin koko ajan samalla laitteella tekemässä :D On muuten melko kipiät pakarat jo nyt!

Se on muuten kans ihan sairaan noloa, että ei oo hajuakaan millasilla painoilla jossain laitteessa pitäs liikkeet tehdä:D Skenaario: meet laitteeseen: "Jaahas tässä tehhään selkää, laitetaampa 60 kiloa." Sitte meet seuraavaan laitteeseen: "Jaahas tässä tehhään ojentajia, laitetaampa 60 kiloa... ei hievaha... no tiputettaan 50 kiloon.. ei vieläkään hievaha, onkohan tää jotenkin jumissa??" Sitten nöyrästi tiputtelet niitä kiloja tasasesti sinne 15 kiloon asti ja yrität siinä ripuliranteilla tehä ees muutaman toiston. Käykö teille koskaan noin vai oonko mää ainut? :D

Ongelmahan ei ole siinä, ettei mulle niitä laitteita ois opetettu, vaan siinä kun käyn niin harvoin salilla niin kerkeen unohtaa miten ne laitteet toimii ja mikä teki mitäkin:)

No kaikesta huolimatta treeni tuli tehtyä ja istun täällä koneella tällä hetkellä naama nätissä virneessä ja ajattelin alkaa katsomaan Dancea ja Salkkareita nauhalta! JES!

DSCN4976PicturesPictures1 Tuo takki on muuten uusi. Ostin sen Second Hand Store -kirppikseltä 30 eurolla. Auts, ehkä vähän suolanen hinta, mutta oli aivan käyttämättömän näköinen, laadukkaan tuntunen, passelin kokonen ja muutenkin sellainen jota oon tarvinnu:) Ja ainiin! Unohdin kertoa, että kävin tänään kampaajalla! leikkasin ja laitoin vähän raitaa:) Ei sitä kyllä huomaa, samanlaisen setin mää teen aina:) Naurettiin sen kampaajan kanssa kun viereisillä penkeillä vaihtu varmaan kolme kertaa asiakkaat ja minä se vaa istua posottelin menemään siinä. 3 tuntia menee muutamassa raidassa ja leikkauksessa mun tukkaan...


Mukavaa syyslomatorstai-iltaa sellaisille, jotka sitä viettelee:) Ja me jotka lähdemme kouluun ja töihin aamulla, let's tsempataan! Onhan se jo melkein viikonloppu!

<3 Intuntinttu


5 kommenttia :

  1. Hei pittää lähtä yhdessä hukkaileen! :)

    VastaaPoista
  2. Salilla treenatessa pitää vaan kokeilla mitkä painot tuntuu hyvältä, kolmen viimeisen toiston täytyy jo tuntua kunnolla ja siltä että ei melkeen saa tehtyä loppuun :) toistoja kannattaa tehdä 8-12 :)

    VastaaPoista
  3. Iina lähtee Katjan kans joku päivä salille ni katotaan ne laitteet läpi! ;) Huspois niistä lähentäjä-loitontajalaitteista..meijä salilta ei niitä ees löyvy ja believe me ne ei oo mistään kotosin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha:D Mää Katja aattelin tiiäkkö viimeks ihan samaa, että ei siitä laitteesta varmasti ookaan mihinkään! Mutta nytte oon jo parinä päivänä ollu iha semi messissä siellä salilla etten oo aivan jatkuvasti nolannu itteäni:D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...